Tuffia suoratoistoa

Paras vuosi ikinä -sarja on Tuffi Filmsin uusi aluevaltaus.

televisio
Teksti
Harri Römpötti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Meno on vakuuttavaa, vaikka musiikkia ei juuri kuulu. Ohjaaja Selma Vilhunen huutaa: ”Lauantai-ilta on jo pitkällä ja te ootte ihan kännissä!” Helsinkiläisessä yökerhossa 30 avustajaa tanssii ja bailaa täysillä. Välillä Vilhunen näyttää moshaamisen mallia.

Alkusyksystä kuvattiin tv-sarjaa Paras vuosi ikinä, jonka C More- ja MTV-kanavat julkaisevat ensi keväänä. Se edustaa yleistyvää suoratoistotuotantoa. Komediassa kaksi kolmekymppistä naista päättää pitää sapattivuoden ja elää täysillä.

Huumori vaikuttaa hurtilta. Aiemmin päivällä Kirsikka Saari on ohjannut kohtauksen, jossa etsitään seuraa orgioihin. ”Mistä tietää päällepäin, onko joku kiinnostunut orgioista?” päähenkilöt pähkäilevät.

Paras vuosi ikinä on Vilhusen ensimmäinen sarja. Hänen ohjaamansa lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? pääsi Oscar-ehdokkaaksi.

”Mahtavaa, kun töissä naurattaa koko ajan”, Vilhunen toteaa kuvaustauolla. Sarjan ovat kirjoittaneet Jenni Toivoniemi ja Kirsikka Saari. Saari on pääohjaaja ja Vilhunen tuuraa Toivoniemeä, joka pääsi ohjaamaan ensimmäistä pitkää elokuvaansa. Sarjan tuottaa Tuffi Films.

”Tuffissa työ on yhteisöllistä”, Vilhunen selittää. ”Meillä on yhteinen tekemisen tapa, ajatusmaailmamme ovat hitsautuneet yhteen. Näin sarjan demon jo muutama vuosi sitten ja olen kommentoinut käsikirjoitusta matkan varrella.”

HBO ja Netflix ovat nostaneet tv-sarjojen laatua ja arvostusta maailmalla, ja meillä ollaan menossa samaan suuntaan. Vilhuselle sarjan ohjaaminen on poikkeus.

”Jos joku teksti lähtisi muotoutumaan sellaiseksi, että vaatisi pitkää kerrontaa, ei oma sarja olisi mahdoton ajatus. Toistaiseksi en ole suunnitellut sellaista.”

 

Teattereissa pyörii Tuffin tuotanto Tottumiskysymys, jolla on seitsemän ohjaajaa. Vilhunen oli yksi viidestä tuottajasta. Näytelmäelokuvat Tyttö nimeltä Varpu ja Hölmö nuori sydän nostivat Vilhusen maan arvostetuimpien ohjaajien joukkoon. Hänet tunnetaan myös dokumenteista Laulu ja Hobbyhorse Revolution, jossa tytöt ja naiset käsittelivät elämäänsä keppihevosharrastuksen ohessa.

Hobbyhorsen jälkeen en halua tehdä dokumentteja, joissa ihmiset käsittelevät kovin henkilökohtaisia asioita”, Vilhunen sanoo. ”Fiktiossa pääsee tarkemmin kivuliaitten ja pelottavien asioiden ytimeen. Dokkarit ovat sellaisia syyliä, tulevat jos ovat tullakseen.”

Paras vuosi ikinä. C More ja MTV, 2020.