Palkittu Leviathan-elokuva näyttää Venäjän rappion

Zvjagintsevin elokuva kuvaa maata, jossa oikeuksiaan peräävä ihminen liiskataan kuin kärpänen.

Teksti
Osmo Pekonen

Jobin kirjan 40. luvun arvoitukselliset pedot Leviathan ja Behemot on banalisoitu nykyisessä raamatunkäännöksessä ”krokotiiliksi” ja ”virtahevoksi”. Näin on hukattu Raamatun yhteys myöhemmän taiteen, kirjallisuuden ja filosofian perinteeseen, joka liittyy Vanhan Testamentin selittämättömiin alkuhirviöihin.

Leviathan ja Behemot muistuttavat Ilmestyskirjan petoa eli Lohikäärmettä, mutta ihan tarkkaa zoologista lajinmääritystä niille ei Raamatun alkutekstissä anneta. Keskiajan taiteessa Leviathan kuvattiin kammottavana ja ammottavana kaikennielevänä demonisena hornankitana.

Englantilainen materialistifilosofi Thomas Hobbes antoi Leviathanille uuden merkityksen 1651 ilmestyneessä yhteiskuntafilosofisessa teoksessaan Leviathan, eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta (suom. Tuomo Aho). Leviathan symbolisoi valtiona tuntemaamme keinotekoista, mutta kaikkivoipaa ja suvereenia superpersoonaa, jonka ihmiset ovat yhteiskuntasopimuksella luoneet yläpuolelleen muodostaakseen yhteiskunnan lakeineen.

Vaikka Hobbesin Leviathan kuvaa 1600-luvun ideaalivaltiota, absoluuttista monarkiaa, teoksen nykylukijalle syntyy mielikuva pikemminkin diktatuurista, sillä Hobbesin ihanteena oli kaiken vallan keskittäminen yksiin käsiin. Vähemmän tunnettu on sivumennen sanoen Hobbesin postuumi teos Behemot, joka kuvaa järjestyneen yhteiskunnan hajoamista sisällissotaan.

Ajatus valtiosta Leviathanin tai Behemotin kaltaisena hirviönä kävi sittemmin toteen 1900-luvun totalitaristisissa maissa, mikä on osaltaan heijastunut kirjallisuuteen ja taiteeseen. Leviathan-nimisen romaanin ovat kirjoittaneet ainakin ranskalainen Julien Green (1929), itävaltalainen Joseph Roth (1940), saksalainen Arno Schmidt (1949) ja amerikkalainen Paul Auster (1992).