Valtio ei palkitse ketään
Taiteen valtionpalkintoja on jaettu 160 vuotta, mutta ei tänä vuonna. Palkitut kertovat, miten kunnianosoitus on vaikuttanut.
4
MIN
Vuonna 2020 Antti Nylén oli väsynyt olemaan kirjailija. Hän oli kirjoittanut työn lannistavuudesta jo pari vuotta aiemmin teoksessaan Häviö.
”Minua vitutti päivittäin.”
Nylén sai soiton Taiteen edistämiskeskuksesta. Hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto kirjallisuudesta. Taiken perusteluissa Nyléniä kutsuttiin merkittäväksi esseistiksi, suomentajaksi, näytelmäkirjailijaksi ja julkiseksi keskustelijaksi.
Rahaa annettiin 14 000 euroa. Se sysäsi Nyléniä siirtymään yhä enemmän kirjojen kustantajaksi.
”Minusta oli tuntunut aina, että valtio vihaa minua, ja sitten yhtäkkiä ne halusikin palkita minut. Se oli jonkinlainen rauhoittumisen hetki”, Nylén sanoo.
Valtionpalkintoja on jaettu ansioituneille taiteilijoille jo 160 vuotta. Tänä vuonna ei onnitella ketään.
”Tehtiin budjettitilanteesta johtuen ratkaisuja, että tänä vuonna ei myönnetty valtionpalkintoja”, Taiken taiteen tukemisen päällikkö Henri Terho sanoo.
Tauosta ei tiedotettu näkyvästi. Ikäviä uutisia riittää ilmeisesti muutenkin. Taike joutui leikkaamaan tänä vuonna noin viisi miljoonaa. Säästöt valtionpalkinnoista menivät apurahoihin ja yhteisöjen valtionavustuksiin. Viime vuonna kymmeneen palkintoon käytettiin noin 350 000 euroa, edellisenä noin puoli miljoonaa. Säästöä oltiin jo saatu palkittujen karsinnalla.
Tanssija-koreografi Elina Pirinen kuvailee taidettaan sellaiseksi, joka innostaa tai puistattaa katsojia.
Esittävien taiteiden valtionpalkinto on avannut ovia isoille näyttämöille. Vuoden 2022 palkintoperusteissa korostettiin Pirisen fyysisesti vaikuttavia ja syvällisiä esityksiä. ”Ne halusivat kannustaa, että älä sinä ainakaan lopeta. Koska ei ole niin helppoa operoida valitsemallani taiteen alueella, tämän sukupuolen kanssa ja minun taiteellisilla visioillani.”
Tanssija oli aiemminkin saanut Suomessa ja Euroopassa palkintoja, mutta valtionpalkinto herätti myös hänen kotiseutunsa Pohjois-Karjalan median.
”Suomi on niin helvetin sivistymätön maa, mitä tulee avantgardistiseen taiteeseen. Olemme puskateatterin luvattu maa. Palkinnon myötä tulee uusia nimiä, ei vain Tero Saarinen, valtamediaan.”
Pirinen osti palkintorahoilla taidetta ja lahjoitti varoja kodittomille eläimille.
Pekka Kuusisto osti omilla rahoillaan harvinaisia viulun jousia ja tilasi uusia sävellyksiä. Viulisti on musiikin viimeisin valtionpalkittu vuodelta 2024. Perusteissa häntä ylistettiin genrerajojen suvereenina ylittäjänä ja konserttitradition uudistajana.
Kuusistoa häiritsee päättäjien suhtautuminen kulttuurileikkauksiin.
”Se ei ole pelkästään arvovalinta, vaan siinä on myöskin ripaus pahansuopuutta.”
Antti Nylénistä Taiken leikkaukset heijastelevat laajempaa taidevihamielistä politiikkaa.
”On haluttu rankaista taiteita, ja nyt se tapahtuu.”
Hänestä valtionvarainministeri Riikka Purran kommentti kulttuurista luksuspalveluna kuvaa valtiovallan pitkäaikaista ajattelua. Kulttuuri lisää viihtyvyyttä, mutta ei siitä mitään hyötyä ole.
”On haihdutettu lopullisesti se illuusio, että taiteet nauttisivat Suomessa jotain asemaa. Se kuvitelma on nyt särkynyt.”
Raha on ratkaissut aina.
Valtionpalkintoja alettiin jakaa heti, kun Venäjän suurruhtinaskunnalla oli siihen varaa vuonna 1865. Ensimmäisenä palkittiin kirjallisuutta: kiistan jälkeen päädyttiin Aleksis Kiveen. 1800-luvulla alettiin huomioida myös kuvataiteiteita ja musiikkia. Jean Sibelius palkittiin vuonna 1898.
Talouden kehitys mahdollisti uudelleenjärjestelyn 1960-luvulla. Näyttämö-, rakennus- ja kamerataide sekä taideteollisuus saivat palkinnot.
Vuodesta 1995 eri taidetoimikunnat ovat tehneet valinnat. Taiteilijakollegat antavat huomiota arvostetuille tekijöille.
”Se on selkeästi taiteilijan uran kohokohta”, Taiken Henri Terho kertoo kuulemastaan palautteesta.
Esimerkiksi sarjakuvalle, kääntämiselle ja sirkukselle valtionpalkinto on ollut harvinainen kunnianosoitus.
Palkituilla on ideoita, miten tunnustusta voisi kehittää.
Elina Pirinen kohdistaisi sen yksittäisille taiteilijoille, ei instituutioille, kuten Q-teatterille hänen palkintovuonnaan.
”Rakenteellisesti reppanammassa asemassa oleville.”
Nylénistä palkinnot voisi myöntää elämäntyöstä ihmisille, jotka ovat osoittaneet kestävyytensä suomalaisen kulttuurin harjoittamisessa. Pekka Kuusisto on eri mieltä. Hänestä uran alkuvaiheen tukeminen on entistä tärkeämpää.
Samoin ajattelee kuvataiteilija Saara Ekström. Palkinnolla saa olla hänestä hajontaa: se saa nostaa nuoria ja vanhoja. Kangistua ei ainakaan kannata.
Ekströmille myönnettiin visuaalisten taiteiden valtionpalkinto vuonna 2023. Hän oli juuri saanut pidettyä Helsingin Taidehallissa mittavan näyttelyn, jonka veistos- ja videoinstallaatiot olivat iso rahallinen satsaus. Palkinto oli paitsi tunnustus myös taloudellinen oljenkorsi.
”Kenttä tuntuu koko ajan ahtaammalta, pienemmältä ja henkisesti köyhemmältä”, Ekström sanoo. Mikään puolue ei tunnu haluavan tukea taidetta.
”On kaikkein surullisinta, ettei tässä voi oikeastaan kääntyä kenenkään puoleen. Suo siellä, vetelä täällä.”
Taikessa ei ole päätetty lopettaa valtionpalkintoja. Rahoitus on kuitenkin epävarmaa. Päätös seuraavista palkinnoista tehdään alkuvuonna.