Onneksi naiset pitivät päänsä ja maalasivat maailman sellaisena kuin sen näkivät

Maalarisiskojen lisäksi sarjakuvatärpeissä on Sosialisti ja nihilisti -kirja, jossa miestaiteilijat eivät pääse sodasta eroon.

sarjakuvat
Teksti
Jyrki Jantunen

Naisten aika

Suomen taiteen kulta-ajan naiset ovat eturivissä Reetta Niemensivun Maalarisiskoissa (Suuri Kurpitsa, 2019). Se seuraa Helene Schjerfbeckiä Pariisissa, jossa jo opiskelevat Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén. Schjerfbeckin ja Albert Edelfeltin kohtaaminen on herkullinen ja paljastaa naisille tarkoitetun paikan taiteessa. Naiset eivät alistu vaan uskovat siihen, miten näkevät maailman. Isot puitteet ovat totta, mutta yksityiskohdat Niemensivu on tarinoinut todentuntuisiksi. Hän piirtää tunteet ilmeikkäisiin lähikuviin ja kertoo väreillä sen, mihin sanoja ei ole. Niemensivu (s. 1979) piirtää myös Pauli Kallion käsikirjoittamaa Lyhenevä kesä -sarjaa.

 

Miesten sota

Sota ruhjoo miehiä, taas kerran. Aapo Kukko (s. 1991) kuvaa Sosialisti ja nihilisti -kirjassa (Täysi käsi, Arktinen Banaani, Zum Teufel, 2019) kahden taiteilijan kivuliasta matkaa sodasta rauhaan. Runoilija Arvo Turtiainen ja kuvataiteilija, kirjailija Henrik Tikkanen kohtaavat baarissa ja päättävät lähteä Italiaan. Ahdistus, yksinäisyys ja viina eivät kuitenkaan jää kotiin. Mennyt ja nykyhetki sekoittuvat, tunteet vievät ja varjot huutavat. Kirja perustuu osittain Turtiaisen ja Tikkasen elämänvaiheisiin, ja se päättyy Ville Hännisen syventäviin jälkisanoihin taiteilijoiden ”mahdottomasta matkasta”. Turtiaisen vankilapäiväkirjoista Kukko on halunnut tehdä jo vuosia sarjakuvan. Mustavalkoisissa ja ”hiljaisissa” ruuduissa on vaikutteita Hugo Prattilta.