Amazing Grace
70-vuotias Grace Jones ikääntyy ylpeästi.
’Me visuaaliset artistit tiedämme, miltä asiat näyttävät”, Grace Jones kuittaa itsevarmasti riidellessään ranskalaisessa tv-studiossa. Jones laulaa versiotaan La vie en rosesta, ja ranskalaiset ovat raahanneet paikalle pieniin hamosiin puettuja tanssijattaria. Jonesin mielestä hän näyttää show’ssa bordellinpitäjältä ja tanssijat paritettavilta. Hän on todellakin oikeassa.
Jones tietää tarkkaan, miltä asiat näyttävät myös Sophie Fiennesin dokumentissa Bloodlight and Bami. Vaikka Fiennesilläkin on vahva oma näkemys ja virheetön rytmitaju, jokainen otos on saanut kohteensa hyväksynnän. Itse asiassa naisten yhteistyö alkoi Jonesin aloitteesta, ja Jones nimenomaan halusi ohjaajan olevan nainen. Fiennesin aiempia elokuvia ovat filosofi Slavoj Žižekin yksinpuheludokumentit. Jonesin kanssa ei teoretisoida.
Elokuva kulkee kahdessa tasossa. Toisaalla on häikäisevä lavashow, toisaalla Jonesin matka juurilleen Jamaikalle tapaamaan perheenjäseniään.Jones nähdään hikisenä, meikittömänä, arkisena vaatimattomissa jamaikalaiskodeissa, luonnon keskellä ja kukkahatussaan kirkossa kuuntelemassa äitinsä voimallista lauluesitystä. Lisäksi hän esiintyy ammattimuusikkona tappelemassa studioajoista, pitämässä puoliaan ja levyttämässä. Hän on myös äiti, josta tulee isoäiti. Ja sitten on vielä yksi rooli: Grace Jones bilettämässä. Se nähdään kerran, ja siinä kohtaa koko elokuva räjähtää.
