”On syytä niistää myöskin anjovikset” – poliitikko, poliisi ja pappi taipuvat sketsihahmoiksi yhä uudestaan

Vuosina 1980-2015 Suomessa tehtiin kahdeksankymmentä sketsisarjaa.

huumori
Teksti
Susan Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hyvän huumorin edellytys on huono ilmasto ja kehno hallitus.

Aforismin lausuu näyttelijä Heikki Kinnunen, palosotilaan kypärä päässään.

On vuoden 1984 syyskuun viimeinen lauantai, jälkeen iltakymmenen. Töllöttimet on asetettu toiselle niistä television kahdesta kanavasta, ja kohta verryttelyhousuinen Kinnunen kyselee tuppisuiselta Leo Lastumäeltä, josko Viljoa on näkynyt.

Älywapaan palokunnan käsikirjoittajat Pertti Reponen ja Kai Sievers eivät ole enää muistelemassa, kuka alunperin oli havainnut sään, hallinnon ja huumorin kohtalonyhteyden. Mutta pitääkö tuntemattoman ajattelijan hypoteesi paikkansa?