Oliko Alice Munro täällä onnellinen? Esseessä kuljetaan Nobel-palkitun kirjailijan entisillä kotikulmilla Vancouverissa
Toimittaja, kirjailija Kirsi-Marja Häyrinen-Beschloss matkusti vuosina 2007 ja 2010 Vancouveriin ja kulki kirjailija Alice Munron jalanjäljillä. Essee on ilmestynyt Parnassossa 2/2012.
Auringossa sädehtivän, mutta usein arvaamattoman Tyynen valtameren laineet lyövät laiskasti rantaan Ambleside Beachillä. Jäyhien pitkospuiden on annettu maata rannalla vuosikymmeniä. Ne tarjoavat suojaa satunnaiselle kävijälle, kuten minulle, tai rannalle kokoontuville äideille lapsineen. Niissä ajankulku tiivistyy ja luo turvallisen, kodikkaan olon. Tuoksuu merelle ja kuusipuille. Se on peräisin kauempana häämöttävien North Shore Mountainin kuusikkoisilta rinteiltä.
On vaikeaa kuvitella, ettei kirjailija Alice Munro juuri viihtynyt näissä maisemissa.
Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki Vancouver on kuuluisa sitä ympäröivästä luonnosta (vain viiden minuutin matkan päässä keskustasta pääsee jo vuorille vaeltamaan tai laskettelemaan), mutta myös vastahakoisesta ”oman kaupungin tytöstä” Alice Munrosta.
Olen vieraillut Vancouverissa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 2007 ja viimeksi 2010, ja molemmilla kerroilla olen kulkenut Munron jalanjäljillä: etsien rakennuksia, joissa hänen tiedetään asuneen ensimmäisen aviomiehensä James Munron kanssa ja haeskelemassa Munron novellien tapahtumapaikkoja ja henkilöitä.
Alice Munro on sijoittanut Vancouveriin kaksi suosikkinovelliani, ”Jakartan” ja ”Cortesin saaren” kokoelmasta Hyvän naisen rakkaus (1998, suom. 2000). Kertomuksien paikat ovat jokaisen Vancouverin kävijän löydettävissä. Munro on myös kertonut The Paris Review’n (nro 137) haastattelussa elämästään Vancouverissa vuosina 1951–63.
