Etäisiä miehiä

Rental Family on täydellisen sopiva elokuva Brendan Fraserille. Hän näyttelee yksinäistä amerikkalaista Tokiossa. Roolihahmo, Phillip, on ammatiltaan näyttelijä. Töitä on löytynyt mainoksista, joihin on tarvittu maskotin kaltaista ”ulkomaalaista”.

Phillipin ainoa keskustelukumppani on seksityöläinen. Yhteinen aika voi olla maksettua mutta tuntuu hetken todelliselta. Fraserin haavoittuvaisuus ja ujo hymy tekevät näistäkin kohtauksista viattoman tuntuisia. Sattumalta Phillip löytää uudenlaista työtä. Hän ryhtyy vuokrattavaksi perheenjäseneksi, eräänlaiseksi tosielämän näyttelijäksi.

Suhteensa salaava naispari tarvitsee sulhasen, jonka kanssa toinen menee muka naimisiin, jotta sukulaiset eivät epäilisi mitään. Yksinhuoltajaäiti taas värvää hänet esittämään isää, koska kulissi ydinperheestä ratkaisee tyttären pääsyn yksityiskouluun. Perheleikki muuttuu todelliseksi elämäksi Phillipin kiintyessä pieneen tyttöön ja hänen äitiinsä sekä toisin päin.

”Japanissa on yksinäisyysepidempia ja yhteiskunta on hyvin normatiivinen”, Fraser kuvailee.

”Yksinhuoltajuutta pidetään häpeällisenä. Mielenterveysasiat on stigmatisoitu. Vuokraperhemarkkina syntyi jo 1980-luvulla, ja nykyään palvelua tarjoaa kolmesataa toimistoa.”

Fraser kertoo oppineensa asiat elokuvan japanilaisamerikkalaiselta ohjaajalta, joka käyttää nimeä Hikari.

Jotain Japanista kertoo se, että kaupallisempien elokuvien naisohjaajia on maassa edelleen vähän. Hikarikin on työskennellyt enemmän Yhdysvalloissa.

Vaikka Fraser on Rental Familyn ainoa länsimainen aikuinen näyttelijä, elokuva on Disney-konsernin tuotantoa.

Neljännesvuosisata sitten Fraser oli supertähti. Hän teki draamarooleja vaikeitakin asioita käsittelevissä elokuvissa, mutta leipälajiksi nousivat spektaakkelit.

Läpimurto oli vuonna 1999 valmistunut Muumio. Se ja ensimmäinen jatko-osa olivat ensi-iltavuosinaan suurimpien hittien joukossa koko maailmassa.

Fraserista tuli uuden sukupolven toimintasankari, joka sai olla kiltin ja nöyrän oloinen valkokankaalla ja sen ulkopuolella. Keho oli bodattu veistosmaiseksi. Joillekin hän oli himbo eli miesbimbo.

Sittemmin surumielisyys on uurtunut syvemmälle kasvoihin. Pitkän elokuvapääosatauon jälkeen Fraser palasi Darren Aronofskyn ohjaamassa The Whalessa (2022).

Myös se kertoi raastavasta yksinäisyydestä ja etäisyydestä. Sairaalloisen ylipainoisen miehen roolista tuli pääosa-Oscar.

Usein narratiivi menee niin, että Oscar-voiton jälkeen tie on auki taivaisiin. The Whalen jälkeen Fraser ei kiihdyttänyt, päinvastoin. The Whalen ja festivaalipalkintoja voittaneen Rental Familyn välillä hän ei tehnyt lainkaan päärooleja.

Pehmeä-ääninen Fraser on etävideohaastattelussa korostuneesti sellainen kuin julkikuvan ja viime roolien perusteella voisi odottaa: kohtelias ja miltei anteeksipyytelevän nöyrä. Lempeydessä on jotain esityksen tuntuista. Se selvästi antaa suojaa.

”Ei lainkaan, voi, ei lainkaan”, hän vastaa kysymykseen, tekikö Oscar-noste helpommaksi sanoa tarjotuille rooleille myös ei.

”Kamppailen itseluottamukseni kanssa. Olen itseni kovin kriitikko.”

Phillipin rooli kuitenkin tuntui niin merkitykselliseltä, että siihen kannatti tarttua.

”Surullinen ja yksinäinen mies löytää tarkoituksen elämäänsä, kun hän lopettaa näyttelemisen ja esittämisen ja saa olla muutakin kuin palkattu kulissi”, Fraser kuvailee.

Roolihahmon kamppailu vieraassa kulttuurissa yksin toi myös mieleen oman lapsuuden. ”Perheeni muutti usein. Uusissa paikoissa piti keksiä itsensä uudelleen. Nämä ovat syitä, miksi minusta tuli näyttelijä.”

Vielä tänä vuonna Fraser nähdään isossa roolissa Dwight Eisenhowerina elokuvassa Pressure, joka kertoo Normandian maihinnousun valmisteluista. Vastanäyttelijänä on Andrew Scott.

Uralla tapahtuu, sillä neljännestä Muumiostakin on ollut uutisia, ja se olisi täyskäännös herkkien roolien jälkeen. Mitä siis seuraavaksi?

Avoimuus muuttuu ammattilaisen tarkkuudeksi, kun Fraser aistii riskin paljastaa vähänkin liikaa.

”Kysyt tulevaisuudesta. Huuleni ovat sinetöidyt”, hän sanoo hymyillen. 

Hikari: Rental Family. Elokuvateattereissa 6.2.