Olavi Uusivirta saa lauluillaan kaipaamaan ikuista nuoruutta

Sopivasti tutulta tuntuviin melodisiin poplauluihin ei kyllästy.

levyarvio
Teksti
Tero Alanko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tuntuu lohdulliselta, että tällä tavalla on mahdollista toimia myös nykypäivänä. Olavi Uusivirta, 32, julkaisee seitsemännen albuminsa ja on onnistunut kasvattamaan ihailijajoukkoaan levy levyltä. Nyt hän on vihdoin valmis minkä tahansa kesäfestivaalin päälavalle.

Olavi Uusivirran laulujen romanttisuus ja kaunosieluisuus on hyvin poikkeuksellista. Hänen musiikkinsa ei turhaan pullistele tai ole muutenkaan liian miehekästä, vaan se luottaa suomalaisessa rockissa harvemmin esiteltävään tunnekirjoon. Kaikki tehdään avoimesti, ilman ironian tai huumorin tuomaa suojaa.

Laulujen kaikinpuoliseen luontevuuteen on helppo samaistua. Olennaista on, että Uusivirta tuntuu koko ajan laulavan asioista, jotka on itse kokenut tai jotka ovat ainakin tuttuja. Jatkuva levyjen, paikkojen ja ihmisten nimien ripottelu tuo tekstit lähelle kuulijaa.

Myös Olavi-levyn melodiset poplaulut ovat juuri sopivalla tavalla ”tuttuja”. Niiden ominaislaatu tulee selväksi heti ensimmäisillä kuunteluilla, mutta niihin ei silti kyllästy. Uskon, että albumi ei helppoudestaan huolimatta kulu nopeasti puhki.

Useimmat levyn kappaleista ovat tarttuvia, jotkut jopa diskohittejä. Ne svengaavat ja hengittävät, ne on soitettu todella hyvin ja Olavi Uusivirta laulaa ne ilmeikkäästi. Juuri tällaisten levyjen takia tulee toisinaan sellainen olo, että ehkä ei sittenkään olisi hassumpaa olla ikuisesti nuori.