Taidehallin kippari

Uuden toimitusjohtajan katse on jo pandemian jälkeisessä ajassa.

kuvataide
Teksti
Tero Miettinen

Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa on aina jännittävä. Täytyy omaksua uutta asiaa, on palavereita ja ihmisiin tutustumista. Taidehallin uudelta toimitusjohtajalta Nina Toppilalta (s. 1977) ei työporukkansa tapaamiseen tosin pitkään kulunut. Työtovereita on kymmenen.

Kokoaikaisen väen vähyys tuntuu hämmästyttävältä siihen nähden, että Taidehalli kerää vuosittain maan viidenneksi eniten kuvataiteen katsojia, tyypillisesti yli 70 000.

”Ydintiimin lisäksi on toki osa-aikaisia ja näyttelyjen pystyttämisessä auttavia ihmisiä”, Toppila sanoo.

”Vaikka meillä on huippuporukka, on tilanne silti haaste paitsi työmäärän myös näkemyksen monipuolisuuden kannalta.”