Nils-Aslak Valkeapää -näytelmää voi rakastaa ongelmistaan huolimatta

Suomen Kansallisteatterissa näytellään ensimmäisen kerran saamen kielellä.

Hyvinhän Ailun lopulta kävi. Ihminen, joka kysyy itseltään vielä viimeisillä metreillä, kuka minä olen, on luultavammin lähempänä itseään kuin se, joka osaa antaa siihen varman vastauksen. Ainakin hän oli miettinyt asiaa.

Saamelaisten kansallisteatterin, Beaivváš Sámi Našunálateáhterin näytelmä Ailusta, Nils-Aslak Valkeapäästä (1943–2001), sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta.

 

Tuuli lakaisee tunturia, Lapin linnut räkättävät, purot solisevat, porojen koparat kopsuvat, tokka läähättää. Esityksen äänimaisema on kiehtova. Joiut toimivat kuin parhaat laulut. Niiden kielen ymmärtää, vaikka ei osaisi sanaakaan tuota kieltä. Ailua esittävä Jarkko Lahti saa yleisönkin joikaamaan. Näyttelijöiden raikkaan valkoiset asut ovat kuin toisesta maailmasta.

Nils-Aslak Valkeapää kirjoitti runoja, sävelsi ja joikasi. Hän kiersi esiintymässä, ”juoksemassa almanakkaa puhki” ympäri maailmaa. Kulki ”kauneuden asialla”, ja kohotti samalla saamelaisidentiteettiä. Hänelle merkityksellisintä oli luonto ja luonnonmukainen elämä. Helsingin kulttuuripiirit huvittivat häntä.