”Niin outo ei pidä olla, ettei kukaan tajua” – Kim Simonsson luo savesta aavemaisia lapsihahmoja
Keramiikka on jäänyt veistotaiteessa metallin ja kiven varjoon.
Aavemaiset lapset ja nuket liitettiin kauhufilmien peruskuvastoon viimeistään 1970-luvulla. Kuvanveistäjä Kim Simonsson ei 2000-luvun alussa siis keksinyt mitään kovin uutta, kun hän ryhtyi muokkaamaan savea noin metrin mittaisiksi lapsihahmoiksi. Uutta oli toteutus: veistokset ovat fyysisempiä kuin elokuvat, ”enemmän olemassa” muuallakin kuin katsojan korvien välissä.
Ensimmäisten lapsihahmojen silmät olivat suuria kuin japanilaisilla sarjakuvasankareilla ja mustia kuin elokuvien avaruus-olioilla. Virheetön lasituspinta korosti futuristista vaikutelmaa, josta lämpöinen savipajamaisuus on kaukana.
Tunnistettava tyyli oli syntynyt.
Keramiikka on jäänyt veistotaiteessa metallin ja kiven varjoon. Syy liittyy osin koulutushistoriaan: keramiikantekijöitä on koulutettu taideteollisissa oppilaitoksissa, joista valmistuu myös muotoilijoita, eikä varsinaisissa taidekouluissa. Kuvataiteilijoille ja niin sanotuille taideteollisille taiteilijoille on usein myös eri museot ja galleriat.