Riemastuttava sairaskertomus
Miia Tervon esikoisdraama löytää hienon sävyn.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervo on kuvaillut kasvaneensa Rovaniemen lähellä ”Lapin paskimmassa kerrostalossa”. Tervon ensimmäinen pitkä elokuva Aurora käsittelee muun muassa nuoren aikuisen naisen alkoholismia. Kuvat pohjoisesta kaupungista ovat talvisia. Asunnot ovat kuin 1980-luvulle jämähtäneitä. Voi luulla, että elokuva on kauhukuvaus kamalista olosuhteista.
Muutaman minuutin kuluttua pelot osoittautuvat turhiksi. Aurora ei ole rypemistä tunkkaisuudessa ja ahdistuksessa. Paperilla sen voisi saada kuulostamaan jopa romanttiselta komedialta. Siinä on räävitöntä huumoria, rakkaudellisuutta ja sokkelina, melkein näkymättömissä mutta aistittavana, vereslihaista realismia. Yhdistelmä voisi olla liian ristiriitainen, mutta se toimii.
Panokset ovat kovat. Päähenkilö Aurora (upea Mimosa Willamo) on itsetuhoinen. Hän juo jo aamusta, eikä kukaan ole sanomassa asiaan mitään. Päivät kuluvat näennäisesti töissä kynsistudiossa. Iltaisin Aurora kiertää baareja ystävänsä (Oona Airola) kanssa. Pakotietä ankeasta kaupungista ei näy. Ensin pitäisi kohdata omat ongelmat.
