Jumalattaria,­ noitia ja ­jättiläisiä

näyttely
Teksti
Timo-Erkki Heino

Taidehistoria on ihanaa! Yksi sen hienoista puolista on se, että se korjaa itse itseään. Aika siivilöi esiin taiteilijoita, joita aikalaiset ovat jättäneet marginaaliin.

Tänä vuonna Leonora Carrington (1917–2011) on tullut tutuksi laajemmalle yleisölle. Maailman tunnetuimman taidetapahtuman Venetsian biennaalin päänäyttely on nimetty ”Unien maidoksi” Carringtonin 1950-luvulla kirjoittaman lastenkirjan mukaan.

Ishøjssä Kööpenhaminan naapurissa esitellään tammikuuhun asti Carringtonin tuotantoa. Kyse on merkittävän surrealistin ensimmäisestä laajasta yksityisnäyttelystä Pohjoismaissa.

Surrealismia on perinteisesti pidetty miehisenä taidesuuntana, niin kuin nimet Salvador Dalí, René Magritte ja Max Ernst kertovat. Nyt heidän rinnalleen ovat nousseet esimerkiksi Carrington ja Dorothea Tanning. Surrealismin naiset eivät olleet vain innoittavia muusia – mihin rooliin miehet heitä sovittivat – vaan luomisvoimaisia taiteilijoita.