Pimeyden illuusioita
Ensi silmäyksellä hämärässä tilassa näyttää olevan suuri valokuva, mutta hahmotus muuttuu nopeasti.
Kapeassa valokeilassa seisoo todellisen kokoinen tummiin pukeutunut mies kasvoillaan tuskainen irvistys. Kauempana pimeydessä, seinän murtuman takana istuu lapsi, jonka varjo heijastuu taempaan seinään. Katsojan aistit herkistyvät hiljaisuudessa, ja pimeydessä astellessa hätkähtää: jähmettyneeseen asetelmaan ilmestyy liikettä. Lapsen varjo liikehtii rauhattomasti. Tunnelma on outo, jopa pelottava.
”Tavoitteena ei ole luoda kauhutunnelmaa, spookya fiilistä”, Jarno Vesala täsmentää.
”Teosten lähtökohdat ovat pikemminkin ihmissuhteissa. Ne kuvastavat enemmän tunteita, ehkä uniakin.”
Edellä kuvatun teoksen idea syntyi Ukrainan sodan ahdistuksesta, kahden lapsen isän samastumisesta sikäläisten kotien turvattomiin oloihin.
Teoksen miehellä on taiteilijan kasvot, jotka hän on jäljentänyt muotilla. Sen tekeminen vaatii naaman painamista altaaseen, jossa ei pysty hengittämään. Vesalan teokset koostuvat monilla tekniikoilla työstetyistä osista: valokuvista, veistoksista, lavastemaisista rakenteista ja huolella valitusta rekvisiitasta.
Kymmenen vuotta sitten vuoden nuoren taiteilijan tittelin ansainneella Vesalalla (s. 1977) on kuvanveistäjän koulutus, mutta häntä on mahdoton sijoittaa mihinkään taiteen kategoriaan. Omintakeiselle ilmaisulle ei löydy kansainvälisiäkään vertailukohteita.
Vesala poimii vaikutteita niin elokuvista kuin maalauksistakin, mutta ne näkyvät vain viitteellisesti. Monissa installaatioissa – jos niitä sellaisiksi haluaa kutsua – on esimerkiksi klassisen maalaustaiteen piirteitä. Useissa on lapsen tai varhaisteinin hahmolla tärkeä rooli. Ihmiset ovat realistisia tunnelmien vinoudesta huolimatta.
”Lasten ja vanhempien suhde sisältää monenlaisia ristiriitaisiakin aineksia. Rakkautta, kontrollia, kaipuuta ja menettämistäkin.”
Teokset poikkeavat valtavirrasta muutenkin kuin tekniikkansa puolesta. Niiden äärellä on parasta olla yksin. Herkistyminen, eräänlainen hartaus on altis rikkoontumaan hälyistä ja häiriötekijöistä. Toisaalta juuri samasta syystä teosten vahva lataus jää mieleen pyörimään.
Kyse ei ole vain katsomisesta vaan kokemisesta. Vesala käyttää harvakseltaan harkitusti ääntä, ja yhden ison teoksen teho perustuu juuri siihen.
Tarkkaavainen kuuntelija löytää ääniraidasta tärkeitä vivahteita. Illuusioiden tekijä yllättää aina jollain yksityiskohdalla, joka on parasta löytää itse.
Jarno Vesala. Salon taidemuseo Veturitalli (Mariankatu 14) 7.1.2024 asti.