Naisia ja päihdekuolema, silti mainettaan kiltimpi – Elvis oli idoli, jota 1950-luvun Amerikka kaipasi
Rockin kuninkaan koko tuotannon kattava kokoelma sisältää 60 albumia ja kirjan.
Amerikka kaipasi 1950-luvulla juuri sellaista idolia kuin Elvis Aaron Presley (1935–1977). Elvis oli poikkeuksellisen komea, hän oli lähtöisin vaatimattomista oloista ja hänen lauluäänensä tunnisti välittömästi. Elvis oli myös koko ajan esillä. Hänet tuotteistettiin jo varhain.
”Melkein mitä tahansa esinettä voi myydä niin, että siinä on Elviksen lärvi tai nimikirjoitus. Kun katson ympärilleni, ainoastaan takkaluukkuja ei kaupata Elviksellä”, kertoo rock’n’rolliin erikoistuneen Jungle Records -levykaupan pyörittäjä ja tapahtumajärjestäjä Marko Hakala.
Ensimmäisen kerran äänityskoppiin astuessaan Elvis oli teini-ikäinen rekkakuski, joka halusi kuulla oman äänensä ja ilahduttaa rakasta äitiään. Muutaman Sun Records -yhtiölle tehdyn singlen jälkeen suuri RCA kaappasi hänet. Kun Elviksen ensimmäinen albumi julkaistiin maaliskuussa 1956, se nousi Yhdysvaltojen listaykköseksi.
Elviksen levytystahti oli hirmuinen. Noin 20 vuoden aikana RCA julkaisi 57 albumia, jotka ovat kaikki mukana The Album Collection -laatikossa. Lisäksi pakettiin kuuluu kolmen cd:n verran harvinaisuuksia ja tuhti kirja.
Elvis piti itseään ennen kaikkea tulkitsijana. Aluksi hän lauloi rock’n’rollia, josta myös valkoihoinen nuoriso innostui 1950-luvulla. Vähitellen repertuaariin hiipi paljon muutakin. 1970-luvun keikoillaan Elvis esitti niin Beatlesia, CCR:ää kuin Simon & Garfunkeliakin.