Maineensa vanki

Meret Oppenheim ei ole yhden teoksen klassikko.

kuvataide
Teksti
Tero Miettinen

Surrealistien näyttelyssä Pariisissa 1936 mukana olivat liikkeen keskeiset hahmot André Bretonin johdolla. Harvojen naisten töistä Le déjeuner en fourrure, turkiksella päällystetty aamiaiskuppi lautasineen, herätti huomiota. New Yorkin vastaperustettu Museum of Modern Art osti sen 50 dollarilla. Teos teki Meret Oppenheimista (1913–1985) tähden 23-vuotiaana. Se oli sekä siunaus että kirous.

Näyttely Mielen peilit avaa Espoon EMMA-museon surrealismia käsittelevän näyttelyohjelman. Parista sadasta teoksesta puolet ovat Oppenheimin. Myös tunnettujen aikalaisten kuten Man Rayn tuotantoa nähdään laajasti. Surrealismin hengessä tehty ripustus sisältää esineteoksia, maalauksia, piirroksia, grafiikkaa ja valokuvia.

Surrealistien piiriin solahtanutta Oppenheimiä pitkään enemmän muusana kuin taiteilijana. Rakkaussuhteet ja Man Rayn kuuluisissa valokuvissa esiintyminen eivät lievittäneet leimaa. Masennuksesta kärsinyt taiteilija palasi 1930-luvun lopussa kotiseudulleen Sveitsiin ja katosi julkisuudesta. Myöhäisvuosinaan häntä alettiin arvostaa ahtaiden sukupuoliroolien kyseenalaistajana. Oppenheimille naiseus edusti luontoa, miehuus kurinalaista kulttuuria. Ideat olivat androgyynejä, vailla sukupuolta. Psykoanalyysin ja unien vaikutteet olivat tärkeitä jo nuoruudessa. Oppenheimin lääkäri-isän ystäviin kuului C.G. Jung.