Musta jää putsasi pöydän Jussi-gaalassa

elokuvapalkinnot
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
pirkko mannola ja åke lindman

Vuoden 2007 parhaan kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnon on saanut Petri Kotwican ohjaama ja käsikirjoittama Musta jää. Harvinaisen Betoni-Jussin sai ohjaaja Åke Lindman.

Petri KotwicanMusta jää keräsi kaikkiaan peräti kuusi Jussia. Se palkittiin parhaan elokuvan lisäksi ohjauksesta, käsikirjoituksesta, naispääosasta, musiikista ja leikkauksesta. Filmin naispääosaa näyttelee Outi Mäenpää. Musiikista vastaa Eicca Toppinen ja leikkauksesta Jukka Nykänen.

Gaalassa jaettiin tänä vuonna myös elämäntyöstä myönnettävä Betoni-Jussi. Sen sai ohjaaja Åke Lindman.

Elokuva Miehen työ sai tyytyä kahteen Jussi-pystiin. Tommi Korpelalle myönnettiin roolistaan parhaan miespääosan palkinto, ja Jani Volanen palkittiin parhaasta miessivuosasta.

Parhaan naissivuosan Jussin vei Kristiina Elestelä elokuvasta Sooloilua.

Ganes-elokuva keräsi niin ikään kaksi Jussia. Jukka Uusitalo palkittiin filmin lavastuksesta ja Helena Paavilainen-Takala puvustuksesta.

Raja 1918 pokkasi yhden Jussin, kun Kyösti Väntänen palkittiin parhaasta äänisuunnittelusta. Joulutarinan Mika Orasmaa vei Jussin parhaasta kuvauksesta. Elokuva voitti myös yleisöäänestyksen kunniakirjan. Tunnustuksen jakoi pääministeri Matti Vanhanen.

Parhaan dokumentin Jussi-pystillä palkittiin Yhden tähden hotelli.

Jussit jakaa vuosittain Filmiaura-yhdistys, jonka yli 230 jäsentä työskentelevät eri tehtävissä elokuva-alalla. Ensimmäiset Jussit jaettiin marraskuussa 1944.

Kaikki palkitut

(STT)

Kuvassa Åke Lindman ja hänen vaimonsa Pirkko Mannola.

Aiheesta lisää
Kotwica: “Kolmiodraama on ikivanha aihe”
Mustan jään alla (SK 42/2007)
Hän: Åke Lindman (SK 3/2007)
Musta jää (elokuvan kotisivut)
Musta jää (Wikipedia)
Åke Lindman (Wikipedia)