Tyttö, jota kukaan ei halua

Ongelmalapsen tarina vei Nora Fingscheidtin Hollywoodiin.

elokuva
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksa valitsi pienen budjetin esikoiselokuvan System Crasherin edustamaan maata parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-kisassa. Huostaanotetun tytön tarina meni ohi historiallisista elokuvista, joita maa yleensä lähettää kisaan. Kaikki kolme Saksan Oscar-voittajaa Peltirummusta alkaen ovat käsitelleet 1900-luvun tragedioita.

Saksalaisessakin elokuvassa on muutoksen aika. System Crasher on tässä ja nyt. Energia ja rohkeus selittävät, miksi se voittaa puolelleen. Elokuva on monin paikoin myös usein hauska.

”Halusin kertoa lapsen tarinaa ja keskittyä hänen näkökulmaansa, vaikka aihe on yhteiskunnallinen”, sanoo ohjaaja Nora Fingscheidt.

”Järjestelmän ongelmat tulevat esiin ilman, että niitä puidaan byrokraattisesti. Olen kiinnostunut kerronnallisesti radikaalista elokuvasta. Pyrin enemmän siihen suuntaan kuin myymään tunteita ja antamaan vastauksia.”