Esi-isää etsimässä

Mustan viikingin tarina on kaunokirjallisuutta mutta perustuu tutkittuun tietoon.

romaani
Teksti
Matti Komulainen

Oliko ”musta viikinki” nenetsien sukua? Islantilaiskirjailija Bergsveinn Birgisson (s. 1971) jäljittää aikojen takaa esi-isäänsä Geirmundur Tummanahkaa (s. 846).

Lähtökohtana on mysteeri. Miksi viikinkipäälliköstä ei ole omaa saagaa, vaikka hänet tunnettiin laajasti? Kirja pureutuu sukuhistorian kautta elämään Pohjolassa yli tuhat vuotta sitten.

Viikingit muistetaan useimmiten purjehdus- ja sotataidoistaan, joita he hyödynsivät ryöstöretkillä.

Valta perustui kuitenkin monipuoliseen elinkeinojen harjoittamiseen maanviljelystä ja karjanhoidosta keräilyyn ja kauppaan. Pohjoisen turkikset tunnettiin arabimaissa saakka, ja kumppaneina oli muun muassa Suomen saamelaisia.

Geirmundurin alkukin liittyy kaupankäyntiin. Hänen isänsä, norjalaiskuningas Hjör kävi kauppaa Barentsinmeren rannikon alkuperäiskansan kanssa. Hyvät välit taatakseen hän nai paikallispäällikön tyttären. Poika peri äidiltään maanmiestensä silmissä eksoottisen ulkomuodon.

Esi-isän vaiheiden taustoituksessa on käytetty eri tieteenaloja kirjallisuus- ja geenitutkimuksesta kognitiiviseen psykologiaan. Näkymät menneeseen ovat moniulotteisia. Ai että viikinkiajalla käytettiin kuvallisuuteen perustuvaa muistitekniikkaa suullisen perinteen välittämisessä!

Tutkimustieto ja polveileva kerronta sulautuvat proosaksi tavalla, joka tuo mieleen ranskalaisen Laurent Binet’n teoksen HHhH – Heydrichin salamurhan jäljillä (2015).

Valitettavasti teoksen viimeistely ei yllä sisällön tasolle. Teksti vilisee lyöntivirheitä. Kartat on painettu pääosin niin pienessä koossa ja tummissa sävyissä, että ne jäävät vaikeaselkoisiksi.