25 vuotta sitten
Mannerheimin lastensuojeluliiton Seija Sihvola kyllästyi lapsimyönteiseen hymistelyyn ja antoi SK:lle suorapuheisen haastattelun syksyllä 2000.
2
MIN
Tunnetko naapurisi lapset nimeltä? Sanotko heille kadulla hei?
Milloin viimeksi ehdit leipoa sämpylöitä lapsenlapsesi tai kummilapsesi kanssa?
Teitkö eilen illalla töitä vai jäitkö keittiönpöydän ääreen juttelemaan teini-ikäisesi kanssa päivän kuulumisista?
Mannerheimin lastensuojeluliiton terveydenhuollon ohjelmapäällikköä Seija Sihvolaa sapettaa. Niin julkishallinnossa, järjestöissä kuin perheissä ollaan mahdottoman lapsimyönteisiä ja kaiken maailman lapsihankkeisiin palaa rahaa miljoona toisen perään. Ja kuitenkin kaikki mittarit kertovat, että pieleen mennään: oireilu ja syömishäiriöt lisääntyvät, kouluissa ei viihdytä, mielenterveysongelmat räjähtävät käsiin.
Seija Sihvola uskoo, että lapsi ei tarvitse kummoisia kommervenkkejä voidakseen hyvin. Hän tarvitsee ympärilleen aikuisia, jotka välittävät ja ottavat lapsen toiveet huomioon. Terveellistä ruokaa, riittävästi unta, rakkautta, kannustusta ja rajoja. Perin yksinkertaisia asioita, mutta jostain syystä me aikuiset emme tahdo sitä käsittää. Seija Sihvola arvelee, että aikuiset ovat uponneet helpon ja vaivattoman elämäntavan ihanteeseen. Se, mikä tuntuu minusta helpolta ja mukavalta, on hyväksi myös muille.
”Jos me aikuiset emme vaadi itseltämme vaivannäköä, miten voimme vaatia sitä lapsilta. Miten lapsi voisi oppia laittamaan tavallista kotiruokaa, jos kotona ei edes syödä päivällistä?”
”Tiesitkö muuten, että suomalaiset lapset syövät eniten maailmassa tölkkiruokaa? Ero esimerkiksi muihin Pohjoismaihin on huima. Miksi?”
Sihvola muistuttaa, että aikuisen tehtävä on opettaa lapsi korjaamaan fillari ja laittamaan perusruokaa – siirtää ikiaikaisia ja uudempia taitoja seuraavalle polvelle. Eikä vastuu lapsista rajaudu vain omiin. Samanlaisia lapsia ne ovat naapurinkin kakarat.
Sihvola on selvästi niitä, jotka luottavat suoraan puheeseen ja yksinkertaisiin sanakäänteisiin. Hän ei pohdi varhaisnuoren emotionaalisten tarpeiden pitkäkestoisen deprivaatioasteen merkitystä vaan sanoo, että kehu lasta, hiero väsyneen lapsen jalkoja, mene lapsen kanssa metsään kävelylle, leivo herkkuja ja pussaa päälle.
”Rehellisyyttä on se, että ensin miettii, mikä on itselle tärkeää ja mikä tekee onnelliseksi. Jos sanoo, että lapset ovat tärkeitä, sen mukaan pitää myös toimia.”
SK 40/2000 Katri Merikallio: ”Hän: Seija Sihvola, lapsivaikuttaja”, 6.10.2000.