Mika Ihamuotila vaatii suomalaiselle designille omaa keskusta

Marimekko
Teksti
Karri Kokko
mika ihamuotila

Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotilalla on visio. Hänen mielestään meidän tulisi nostaa rohkeasti esiin se, missä olemme maailman parhaita.

Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila kuuluu Suomen maabrändiä pohtivaan ryhmään.

”On hämmästyttävää, ettemme tajua, millaisen aarrearkun päällä istumme”, Ihamuotila sanoo ja viittaa suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin kärkinimiin.

Ihamuotila tuli Marimekkoon rahoitusmaailmasta, mutta se ei estä häntä näkemästä räikeää epäkohtaa: ”Suomalaiset eivät älyä hyödyntää sitä, missä meidän voidaan sanoa olevan maailman parhaita.”

Ihamuotila ottaa esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan Designmuseon.

”Se on tunkkainen ja ahdas rakennus, jonne ei kehtaa viedä ulkomaisia vieraitaan”, hän sanoo.

Ihamuotilalla on ongelmaan ratkaisu: ”Helsinkiin on rakennettava suomalaiselle designille ja arkkitehtuurille omistettu talo.”

Ajatus on ollut esillä ennenkin. Vuosituhannen vaihteessa Helsingin Katajanokalle puuhattiin suomalaisen arkkitehtuurin, muotoilun ja rakentamisen näyteikkunaa, Armi-taloa. Rakennuksesta järjestettiin jopa suunnittelukilpailu 2001, mutta hanke kaatui erimielisyyksiin ja rahoituksen puutteeseen. Myös Designmuseon ja Suomen rakennustaiteen museon toimintoja on suunniteltu yhdistettäväksi, mutta se ei Ihamuotilan mielestä riitä.

Ihamuotila hämmästelee, etteivät alan keskeiset toimijat ole löytäneet toisiaan. Hänen mielestään kyse on kansallisesta projektista, johon kannattaa satsata ja josta kaikki alan toimijat hyötyvät.

”On ajateltava isosti, eikä jäätävä näpertelemään pikkuasioiden kanssa. Muuten joku muu kaupunki tulee ja varastaa koko idean”, Ihamuotila sanoo.

Ihamuotilan visiossa Helsinkiin pystytettävä kulttuurikeskus vetäisi puoleensa kävijöitä ympäri maailmaa.

Hän perustelee hankkeen kiireellisyyttä silläkin, että pääkaupungin ranta-alueita kaavoitetaan juuri nyt, ja niiltä löytyisi rakennukselle monta hyvää sijoituspaikkaa. ”Pääasia, että se sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta.”

Suomalainen muotoilu ja arkkitehtuuri ovat jo kansainvälistä huipputasoa. Enää puuttuu rakennus, jonka suojissa tekijät ja teokset pääsevät näyttävästi esille.

Ihamuotilalle on täysin selvää, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun rakennus on pystyssä:

”Helsingistä tulee maailman kiinnostavin design-kaupunki.”

Teksti
Karri Kokko
Kuva
Kai Widell

Keskustelu
Onko Ihamuotila oikeassa?