Jonkun on oltava ensimmäinen

Michelle Obaman tarina koskettaa, mutta ei ihan toimi kannustuskertomuksena

muistelmat
Teksti
Silvia Hosseini

Miljoonia kappaleita myynyt Minun tarinani on kuin joulukalenteri: Yhdysvaltain ensimmäinen nainen 2009–2017 kuvailee elämänvaiheitaan seikkaperäisesti, kunnes pitkän odotuksen jälkeen avataan luukku Valkoisen talon ihmemaahan.

Teos on jaettu kolmeen osaan: ”Minuksi”-osio kertoo Michelle Obaman varhaisvaiheista, ”Meiksi” perheen perustamisesta ja ”Enemmäksi elämästä” Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena.

Kaksi ensimmäistä jaksoa jäävät lukuisista yksityiskohdistaan huolimatta ulkokohtaisiksi. Obama kuvaa vaatimatonta lapsuuttaan, työväenluokkaisia vanhempiaan, ylisuorittajaluonnettaan, työtään ja äitiyttään. Vaikutelma on intiimeistä yksityiskohdista ja lämpimän humoristisesta sävystä huolimatta etäinen. Henkilökuvien sijaan perhejäsenistä rakennetaan ihmistyyppejä: on MS-taudistaan huolimatta sitkeästi töitä paiskiva isä, lapsensa etusijalle asettava, napakka äiti ja urheilullinen, luotettava veli.

On epäselvää, missä määrin Minun tarinani on Michelle Obaman ja missä määrin haamukirjoittajajoukkueen käsialaa. Rakenne on joka tapauksessa epäyhtenäinen ja epäjohdonmukainen, mikä näkyy niin kerronnassa kuin yksityiskohdissa: päähenkilön henkistä kasvua ei rakenneta, se vain tapahtuu. Yhdellä sivulla hän kertoo käsialansa olevan tuherrusta, muutaman sivun päästä se onkin huolellista.