Valta ja äly

Salla Tykän kuvat kertovat, kuka käskee.

kuvataide
Teksti
Minna Kontkanen

Moni taiteilija kuvaa nuorena henkilökohtaista angstia, josta hän myöhemmin siirtyy kohti yleismaailmallisuutta. Tyypillinen kehityskaari näkyy myös Aurajoen rannalla Wäinö Aaltosen museossa, video- ja valokuvataiteilijan, Kuvataideakatemian professorin Salla Tykän (s. 1973) ensimmäisessä retrospektiivisessä näyttelyssä Suomessa. Näyttelyn on kuratoinut nykyisin Kiasmassa työskentelevä Piia Oksanen.

Tykkä edusti jo alle 30-vuotiaana Suomea Venetsian biennaalissa. Vuonna 2014 hänen videoteoksensa Giant palkittiin Rotterdamin dokumenttifestivaalilla. Teoksen nimi viittaa telinevoimisteluun, ja se rinnastaa täydellisyyteen pyrkivän romanialaisen urheiluvalmennuksen maan totalitaariseen historiaan.

Tässä näyttelyssä Giant on kolmatta kertaa esillä museossa Turussa. Tykälle ominaisen eleettömän estetiikan ja vallankäytön mekanismien pohdiskelujen perusteella sitä voi pitää näyttelyn avainteoksena. Aiemmin esittämätön Untitled (White–Alps) (2019) on ilmapallosta kuvattu alppimaisema. Ääniraidan monologi perustuu luonnontieteilijöiden haastatteluihin Suomessa ja Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksessa CERNissä.

Mediataiteen esitystapojen kirjo havainnollistuu, kun 1990-luvun pienestä matkatelevisiosta raikaa nuorekas kehonkuvatutkielma Minun vihani on turhaa (1996), ja toisaalla Giant ja Untitled (White–Alps) heijastetaan salin korkuiseksi ja levyiseksi niin, että näyttelykävijä tuntee kutistuvansa. Vallankäyttöä tämäkin. Trilogia-sarja esitetään elokuvanäytöksinä vain lauantaisin ja valikoituina keskiviikkoina.