Suomen kiistellyin puolue
Ovatko perussuomalaiset äärioikeistoa vai demokraattinen kansanliike?
Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä ja perussuomalaisten perustaja Timo Soini olisivat mainio kaksikko väittelemään siitä, miksi ja miten puolue on muuttunut Jussi Halla-ahon ja Riikka Purran aikana. Kumpikin on kirjoittanut aiheesta kirjan. Niiden tulkinnat ovat osin keskenään ristiriidassa.
Jokisipilä käy tarkasti läpi perusuomalaisten syntyhistorian ja vaalimenestyksen. Puolue vakiinnutti asemansa suurten joukossa viime vuosikymmenellä, kun se kolmissa eduskuntavaaleissa peräkkäin sai toiseksi eniten kansanedustajia.
Kirjoittajat ovat samaa mieltä siitä, miksi perussuomalaiset nousi politiikan eturiviin. Muut puolueet olivat unohtaneet kansanosan, joka ei luottanut päättäjiin ja vierasti Euroopan unionia. Tuohon saumaan Soini iski ja onnistui.
Jokisipilä käsittelee perusteellisesti perussuomalaisten politiikkaa ja vertaa sitä muihin konservatiivisiin populistiryhmiin. Hänen mielestään puolue ei ole demokratian pelisäännöistä piittaamaton äärioikeistolainen fasistijoukko, jollaiseksi sitä on haukuttu. Perussuomalaiset on kansanvaltaisia pelisääntöjä kunnioittava oikeistoradikaali liike.
Julkisuudessa perussuomalaisia käsitellään Jokisipilän mielestä eri tavalla kuin muita puolueita. Hän kertoo arvostelevansa tiedotusvälineitä ja yliopistoväkeä silläkin uhalla, että siitä tulee hänelle mainehaitta.
Tikun nokkaan Jokisipilä nostaa Helsingin Sanomat ja Yleisradion, jotka saavat tukea akateemisesta maailmasta ja muista puolueista.
”Osa kritiikistä menee suoranaisen demonisoinnin puolelle.”
Halla-aho voitti puheenjohtajavaalin Jyväskylän puoluekokouksessa 2017. Kenttä halusi puolueen pois alennustilasta, johon se oli Soinin johdolla Juha Sipilän (kesk) hallituksessa ajautunut.
Jokisipilän mielestä puolueen perusolemus ei muuttunut. Halla-aho aloitti jälleenrakennuksen, ja Purra on ensimmäinen normaaliaikojen puheenjohtaja.
Soini kirjoittaa olevansa vennamolainen perussuomalainen. Elämäkerta on kenties paras Soinin kynästä lähtenyt teos.
Yhden miehen enemmistö on osuva nimi. Se on monessa mielessä totta. Johtajana Soini oli itsevaltias.
Ennen Jyväskylän tappiota ehti tapahtua paljon. Soini loi saunareissulla perustetusta pienpuolueesta mahtiliikkeen, joka kipusi lopulta hallitukseen 2015. Hän itse nousi maaseudun puolueen konkurssipesästä puoluejohtajaksi ja ministeriksi.
Huima ura perussuomalaisissa päättyi Jyväskylässä, kun Halla-aho valtasi puolueen.
Soinin mukaan puolue oli siirtynyt sosiaalidemokraattien ja keskustan välistä oikealle. Osa kokousväestä jätti iltatapahtuman väliin, koska ei olisi kestänyt ”äärioikeiston juhlia”.
Soinilaisten tappio oli historiallinen. Tuskin koskaan puoluejohto on kaatunut niin komeasti kuin Soini ja muut perussuomalaisten ministerit.
Soini ei selitä, miten häneltä jäi huomaamatta kentän tyytymättömyys ja erityisesti se, että Halla-aho kannattajineen oli valtaamassa puolueen. Yhden syyllisen hän kuitenkin löytää.
Puheenjohtajavaalin hävinnyttä Sampo Terhoa Soini kuvailee käytännön poliitikoksi, joka ei oikein taivu populistiksi. ”Siinä tappion siemen taisi osittain piillä.”
Jyväskylän puoluekokouksessa historia hieman toisti itseään. Samassa kaupungissa Pekka Vennamo oli vuonna 1986 uhannut erota Smp:n puheenjohtajan tehtävästä. Hän kuitenkin valitsi odotetusti jatkon ministerinä ja puoluejohtajana.
Soini oli samankaltaisessa tilanteessa 31 vuotta myöhemmin. Politiikan hillotolppa oli löytynyt ulkoministeriöstä.
Soini erosi perustamastaan puolueesta ja pysyi ministerinä. Vuosi myöhemmin kaikki oli hyvin.
”Söimme yhdessä italialaista ruokaa New Yorkissa, Jussi, Miia ja minä. Kuka väittää, ettei elämä ole ihanaa – se on paitsi sitä myös toisinaan ruusuilla tanssimista.”
Markku Jokisipilä: Perussuomalaiset, Halla-ahon ja Purran linjalla. 336 s. Otava, 2021. Timo Soini: Yhden miehen enemmistö. 367 s. Otava, 2021.