Etsivä saapuu kylään
Markus Nummi kiinnostui sukunsa tarinoista niin, että nauhoitti niitä kaseteille jo 1990-luvulla. Vuosikymmeniä myöhemmin oli pakko palata kasettien pariin. Löydöksistä syntyi kehuttu uusi romaani, Käräjät.
Markus Nummi kiinnostui jo 1990-luvun alussa sukunsa kertomuksista. Hänen äitinsä ja tätinsä muistot Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalta Teuvalta kuulostivat ällistyttäviltä.
Jonkin muuten hilpeän tarinan sivulause sai hänet kiinnostumaan sikiönlähdetystapauksista. Abortti oli 1900-luvun alkupuoliskolla ehdoitta rikos.
”Tein pitkiä haastatteluja heidän kanssaan ja tallensin ne C-kasetille. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin olin joutunut ongelmiin toisen kirjahankkeen kanssa, ja se sai palaamaan suvun muistojen pariin.”
Nummi alkoi selvittää vanhojen nauhojen arvoitusta eri tavoin. Hän soitteli sukulaisille ja tiedusteli tarinoiden aukoista.