Romaanin etiikka
Iida Turpeisen Elolliset pakottaa pohtimaan vapauden ja välttämättömyyden välistä suhdetta, kirjoittaa Jussi Pentikäinen.
13
MIN
Kysymys romaanikirjallisuuden mahdollisesta eettisyydestä voi kuulostaa autuaan vanhanaikaiselta. Ajatus romaanista eettisenä, saati sitten epäeettisenä, kuulostaa kaiulta ajalta ennen taiteen ”autonomiaa”, ennen sen vapautumista uskonnon ja moraalin kaltaisista ulkoesteettisistä arvoista.
Voiko romaanin eettisyyttä käsitellä tavalla, joka ei pelkistyisi mustavalkoisesti joko moralisointiin tai taiteen vapauteen vetoamiseen keskustelun hiljentäjänä?
Moraalisten kysymysten esittäminen romaaneille vaikuttaa erityisen oikeutetulta verrattuna moneen muuhun taidemuotoon, sillä romaania on vaikea eristää puhtaasti autonomiseen sfääriin.
Siinä missä esimerkiksi Arnold Schönbergin (1874–1951) tai Anton Webernin (1883–1945) sävellykset osoittavat, että ajatus musiikin ja etiikan olemuksellisesta yhteydestä on vähintäänkin kiistanalainen, romaanissa genrenä vaikuttaisi itsessään olevan jotain, mikä tekee siitä alttiin eettisille ja yhteiskunnallisille kysymyksille.
