Maailman kuuluisin suudelma

näyttelyt
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
suudelma doisneau


Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä lienee Robert Doisneaun valokuvista kuuluisin. Nyt se ja satakunta muuta vedosta on esillä Helsingissä.

Taidemuseo Tennispalatsissa Helsingissä avautuu perjantaina ranskalaisen valokuvataiteen klassikoihin kuuluvan Robert Doisneaun elämäntyötä esittelevä näyttely. Esillä on noin sata valokuvaa 1930-luvun alusta 1980-luvun lopulle.

Näyttelyssä on monen muun klassikon ohella mukana myös se, jonka ansiosta Doisneau tuli tunnetuksi maailmanlaajuiselle yleisölle, eli Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä vuodelta 1950 (kuva; yksityiskohta).

Valtaosa näyttelyn kuvista kertoo tavallisten pariisilaisten jokapäiväisestä elämänmenosta, mutta mukana on myös hauska valikoima taiteilijoiden muotokuvia.

helena kara


Helena Kara, Valkoiset ruusut 1943

Samaan aikaan Tennispalatsin yläkerrassa avautuu suomalaisia elokuvatähtiä esittelevä valokuvakatselmus. Tähtitaivas – Filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta kuuluu suomalaisen näytelmäelokuvan 100-vuotisjuhlaohjelmistoon.

Robert Doisneau – Pariisin kuvaaja 22. 4. saakka
Tähtitaivas – Filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta 29.4. saakka