Eurooppa käsillämme
Pyry Vaismaa voitti lukiolaisille järjestetyn Suomalaisen kirjoituskilpailun. Voittajateksti kysyy, miksi jäämme usein vain odottamaan, mihin ”näkymätön käsi” meitä ja arvojamme ohjaa. Julkaisemme kaikki kolme palkittua kirjoitusta.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Suomalaisen kirjoituskilpailun teemana oli tänä vuonna Minun Eurooppani. Kilpailun voitti Eurooppa käsillämme -tekstillään Pyry Vaismaa Kalevan lukiosta Tampereelta.
Toiselle sijalle tuli Joanna Jukka Vaskivuoren lukiosta Vantaalta. Hänen tekstinsä otsikkona oli Enkö minäkään voi vaikuttaa?
Kolmas palkinto meni Ilona Vuorensolalle Otaniemen lukioon Espooseen. Hänen kirjoituksensa teema oli Euroopassa asiat ovat paremmin kuin koskaan, vaikkei siltä tunnukaan.
Suomen Kuvalehti julkaisee palkitut tekstit.