Neroja ja tyttöystäviä

Liv Strömquist on feministisen sarjakuvan tähti.

sarjakuva
Teksti
Harri Römpötti

Työläisiä kapinaan kannustanut Karl Marx pani piikansa paksuksi, vaikka vaimokin oli saman katon alla. Marx on seitsemäs Liv Strömquistin maailman huonoimpien poikaystävien listalla.

Lista on Strömquistin uusimman suomennetun sarjakuvakirjan Einsteinin vaimo avaustarina. Albert Einstein ansaitsi ykkössijan unohtamalla täysin ensimmäisen vaimonsa Mileva Marićin, joka osallistui suhteellisuusteorian keksimiseen.

”Eivät nerot välttämättä ole huonompia poikaystäviä ja aviomiehiä kuin tavikset – paitsi että yleinen ihailu antaa valtaa ja mahdollisuuden olla kusipää”, Strömquist miettii. ”Mutta tuntui oudolta ajatella, että Stalinilla oli vaimo. Kuka hän oli ja miltä näytti?”

Strömquist kertoo Stalinin vaimon Nadežda Allilujevan tarinan erikseen. Samoin Priscilla Presleyn, jota Elvis kohteli kuin talibani. Tyyli on yleensä ronskia mustaa sarkasmia. Vaikuttavimmat jutut sekä hirvittävät että naurattavat.