Eteenpäin on menty
Arvio: Ding ding dong -albumi tuntuu raikkaalta ja rehelliseltä, Tero Alanko kirjoittaa.
Iskelmäkerma, suomirock ja proge ovat ainesosat, jotka muodostavat Litku Klemetin musiikin kovan ytimen. Ding ding dong -albumilla Litkun ja hänen huippuyhtyeensä peruspaketti on niin hyvässä kunnossa, että kurottelu laatikon ulkopuolelle tuntuu luonnolliselta, jopa väistämättömältä.
Mielikuvitusleikki-kappale soi raukeana mutta uhkaavana kevytpsykedeliana, ja Keijukaisvalssissa kuuluu diskomusiikin vaikutus, varmaankin ”rytmilaitteen” eli rumpukoneen ansiosta. Kummatkin ovat kaikin tavoin hienoja ja hallittuja lauluja.
Litku Klemetti yhtyeineen on tehnyt viisi albumia ripeässä tahdissa ja oppinut uutta koko ajan.
Levyt dokumentoivat omaehtoisen prosessin, joka on kiinnostavampi kuin isojen levy-yhtiöiden nykyinen tapa heittää paskaa seinään ja katsoa, mikä tarttuu.
Klemetti kuvittelee musiikkinsa itse. Hän ei matki muiden tapoja eikä vallitsevia juttuja. Musiikki tuntuu raikkaalta ja rehelliseltä.
Kaikki peittyy kyyneliin ja Sinä tiedät sen ovat albumin ihanat poplaulut. Viittaakohan jälkimmäisen kertosäkeen teksti Edith Södergranin runoon Päivä viilenee? Mitä muutakaan tekisin -laulun vapaasti assosioivassa sanoituksessa voi kuulla beat-runouden rytmin.
Litku Klemetti vietti nuoruutensa Kuhmossa eikä ole oikein koskaan päässyt pois sieltä. Sanoitusten suhteen se on pelkkä vahvuus. Litkun ikiomassa tekstimaailmassa ja sen minä-perspektiivissä ei ole mitään pinnisteltyä.
Monet pitävät Litku Klemetin sanoituksia nostalgisina, mutta – uskokaa tai älkää – hänen laulujensa Kuhmo on yhä olemassa.
Se toimii myös symbolina sadoille samanlaisille paikoille, jotka ovat syrjässä kaikesta.