Voimakolmikko

levy
Teksti
Tero Alanko

”Don’t bore us / get to the chorus”, laulaa Thom Yorke hiljalleen matelevan Open The Floodgates -kappaleen alussa. Tarttuvaa kertosäettä ei koskaan tule, kuten ei muissakaan A Light for Attracting Attention -albumin lauluissa.

Yorken läpitunkeva ääni on heti tunnistettava ja hänen sanoitustensa teemat tuttuja. ”Somebody is falling down / somebody is telling lies / simple ass motherfuckers / one mistake after another”, manaa Yorke The Same -kappaleessa. Paljon on myös toisin kuin Radioheadin levyillä.

The Smile -yhtye sai alkunsa Thom Yorken ja kitaristi Jonny Greenwoodin tarpeesta luoda musiikkia koronasulun aikana. Bändin kolmanneksi jäseneksi kutsuttiin jazzyhtyeessä Sons Of Kemet soittava rumpali Tom Skinner. Levyllä kuullaan myös muita jazzmuusikoita sekä London Contemporary Orchestran jousisoittajia.

Radiohead julkaisee levyjä hyvin harvoin. Yorkelle ja Greenwoodille on jäänyt kosolti aikaa muihin projekteihin. Yorke on julkaissut soololevyjä ja osallistunut erilaisiin yhteistöihin, Greenwood säveltänyt elokuvamusiikkia.