Pitkitetty nuoruus
Näin sen unessa voi olla vuoden paras popbiisi, Tero Alanko kirjoittaa.
Nuorena pop- ja rockmusiikki ovat olemassa samaistumista varten. Keski-ikäisenä ne ovat sitä varten, että muistaisi millaista oli olla nuori. Helsinkiläisen Teini-Pään jäsenet eivät ole teinejä tai edes erityisen nuoria. He ovat välitilassa, elävät pitkitettyä nuoruutta. Ote lipsuu -biisissä lauletaan: ”Anna mulle vielä hetki aikaa aikuistua.”
Alle puolituntisen Maailma kyllä odottaa -albumin biisit ovat yksinkertaisia mutta riittävän hyviä ja erilaisia. Vaihtelua tuo myös se, että yhtyeessä on kaksi laulajaa. Luca Sirviö kuulostaa haaveilijapopparilta ja Johanna Järvinen romanttiselta tee-se-itse-punkkarilta. Järvinen on myös yhtyeen rumpali.
Teini-Päässä on aika lailla samaa kuin Vaavin, Wouden ja varhaisen SIGin kaltaisissa bändeissä, jotka tulivat ensimmäisen punkpyrähdyksen jälkeen. Ne eivät uhonneet ja rääkyneet vaan lauloivat tytöistä, tykkäämisestä ja epävarmuudesta. Tuolloin rockin soittaminen oli poikien touhua.
Ei ole sattumaa, että Teini-Pään levyn kansi on pinkki. Bändin nimi viittaa muinaiseen Flamin’ Groovies -bändiin, ja kappaleiden välissä kuullaan Dingo-fanien haastattelua. Popmusiikin kerrostumista ja suuresta vaikutepelistä on kyse, mutta se ei vähennä yhtyeen viehätystä.