
Ahkeruus on ilomme
Tuntuu hyvältä, kun artisti luottaa kuulijaan, Tero Alanko kirjoittaa.
Big Thiefin viidennen albumin kannessa on laulaja Adrianne Lenkerin piirros, jossa karhu soittaa kitaraa ja kolme muuta eläintä kuuntelee. Lenker on lintu, kitaristi Buck Meek dinosaurus ja rumpali James Krivchenia pöllö. Karhu on siis basisti Max Oleartchik.
Yhtyeen jäsenet tutustuivat opiskellessaan Berklee-musiikkiopistossa New Yorkin Brooklynissa. Heidän musiikilliset taustansa ovat hyvin erilaiset.
Big Thief julkaisi vuonna 2019 kaksi hienoa levyä (U.F.O.F. ja Big Hands). Euroopan-kiertue katkesi pandemian takia. Yhdysvalloissa Meek ja Krivchenia tekivät sooloalbumin, sydänsuruista kärsinyt Lenker peräti kaksi. Oleartchik soitti jazzia.
Laveaa Dragon New Warm Mountain I Believe In You -levyä varten Big Thief äänitti 45 uutta laulua. Niistä on mukana niin monta kuin cd:lle mahtuu, yli 80 minuuttia.