
Läpipoliittinen nyrkkeilylegenda – Muhammad Ali valjasti rodun ja uskonnon estoitta omiin tarkoituksiinsa
Aluksi Alin menestys oli medialle osoitus nyrkkeilyn rappiosta. Myöhemmin toimittajat nielivät hänen viestinsä koukkuineen.
Suurin ja kaunein.
Sellainen oli Muhammad Ali, alkuperäiseltä nimeltään Cassius Clay (1942–2016), ainakin omasta mielestään. Olympiavoittaja, kolminkertainen raskaan sarjan maailmanmestari, kaikkien aikojen nyrkkeilijäksi valittu.
Mutta sama mies oli myös kansalais- ja ihmisoikeusaktivisti: Vietnamin sodan takia aseista kieltäytynyt ja sen takia vankeuteen tuomittu.
Nyrkkeilijän poliittinen puoli oli esillä 17.-19. toukokuuta Turussa järjestetyssä seminaarissa, joka kokosi yhteen joukon Ali-tutkijoita eri maista.
”Kiinnostavinta on, mihin kaikkeen Alin julkisuutta ja hahmoa on käytetty. Hän on hyvä esimerkki siitä, että urheilu ei todellakaan ole vain viihdettä”, Turun yliopiston John Morton -keskuksen johtaja Benita Heiskanen sanoo.