25 vuotta sitten
Silja Lanas Cavada seurasi levottomuuksia palestiinalaisten hallitsemassa Ramallahin arabikaupungissa Israelin länsirannalla.
2
MIN
Syyskuun lopulla Lähi-idässä alkaneet levottomuudet ovat olleet väkivaltaisimmat neljään vuoteen. Kuolonuhreja on yli 100, loukkaantuneita yli kolmetuhatta, joista suurin osa palestiinalaisia.
”Israelin armeija on uhannut tulittaa Ramallahia, armeijan rakennuksia ja poliisiasemaa. Tankit lähestyvät jo kaupungin rajaa, ja sotilaat ovat yrittäneet ampua asuintaloja rajalla olevan tarkastuspisteen läheisyydessä”, Mohamed, Birzeitin yliopiston opiskelija, kertoo keskellä väkijoukkoa.
”Me emme lopeta, se on nyt tai ei koskaan! Jatkamme niin kauan, että saamme kaikki oikeutemme takaisin. Olemme kestäneet rauhanneuvotteluja kymmenen vuotta, kymmenen kovaa vuotta ilman…”
Puhe katkeaa kovaan vihellykseen ja räjähdyksen ääneen. Autot alkavat poukkoilla, ambulanssit kaahaavat aukiolle pillit huutaen, kadut tyhjenevät. Ihmisiä kehotetaan palaamaan koteihinsa. Israelilaishelikopteri on tulittanut sadan metrin päässä olevaa palestiinalaisten poliisiasemaa. 17 ihmistä loukkaantuu, 30 vuotta kestänyt väkivaltaisuuksien kierre jatkuu.
Vain muutamaa päivää aikaisemmin Israelin pääministeri Ehud Barak on uhannut lopettaa kesällä kariutuneet rauhanneuvottelut, jos palestiinalaiset eivät lopeta väkivaltaisuuksia.
On perjantai, muslimien rukouspäivä. Israelilaiset poliisit ovat saartaneet Jerusalemin vanhan kaupungin. He varautuvat levottomuuksiin edellisenä päivänä tapahtuneen Ramallahin välikohtauksen jälkeen.
Ryhmä poliiseja rynnistää yllättäen muutaman metrin päähän. Kaksi nuorta miestä on riisunut kenkänsä ja alkanut rukoilla keskellä katua vastalauseena sille, ettei heitä päästetty kulkemaan vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Al-Aksan moskeijaan. Moskeijasta lähtivät liikkeelle myös Lähi-idän väkivaltaisuudet, joita on kutsuttu uudeksi intifadaksi. Kansannousu sai kimmokkeen oikeistojohtaja Ariel Sharonin vierailusta pyhälle Temppelivuorelle.
”Ulkomaalaiset toimittajat eivät ole olleet objektiivisia”, 35-vuotias rabbi Eli Ederi syyttää. Hän on tullut Itkumuurille rukoilemaan neljän lapsensa kanssa.
”En tunne yhtään rabbia, joka sanoisi, että arabit täytyy tappaa. Meitähän on yleensä aina tapettu. Tämä on vanhaa antisemitismiä, palestiinalaiset eivät halua ymmärtää, että olemme palanneet vanhaan kotiimme kahdentuhannen vuoden jälkeen, paikkaan, joka on aina ollut kotimme.”
SK 42/2000 Silja Lanas Cavada: ”Kun rauha mureni”, 20.10.2000.