Mosaiikin valossa

Silja Rantanen latoi uudet teoksensa tuhansia vuosia vanhalla tekniikalla.

kuvataide
Teksti
Minna Kontkanen

”Sain juuri näyttelyn viimeisen työn valmiiksi ja olen kohonneessa mielentilassa, lievän hybriksen vallassa”, kuvataiteilija Silja Rantanen sanoo.

Rantanen on ollut Suomen arvostetuimpia taidemaalareita 1980-luvulta alkaen. Loppuvuonna 2017 taiteen tohtori siirsi siveltimet ja öljyvärit taka-alalle.

Uutta näyttelyään varten Rantanen teki mosaiikkia tuhansia vuosia vanhalla menetelmällä. Hän limitteli ja latoi käsin leikatuista mosaiikkikappaleista suorakaiteen muotoisia tauluja, joiden päät on pyöristetty.

”Joku voi nähdä muodon skeittilautoina, mutta oma mielikuvani liittyy italialaisten keskiaikaisten rakennusten seinäkuvioihin, embleemeihin”, Rantanen sanoo.