Kun tarinan palaset loksahtavat, Lumiukko-elokuvasta tulee palkitseva trilleri – neljä tähteä!

Arvio: Pohjoismaisiin maisemiin on rakennettu etäännyttävää unenomaisuutta.

elokuvat
Teksti
Kalle Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ensimmäisen näytöksen ajan Lumiukko tuntuu arrogantilta kokeilulta: kuinka monimutkaisen elokuvan voi tehdä melko suoraviivaisesta dekkarista ja vieläpä kymmenien miljoonien eurojen budjetilla?

Outouden tuntua lisäävät ohjaaja Tomas Alfredssonin (Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja) harkitut tyylikeinot, kuten hetkittäinen dubatun elokuvan vaikutelma. Kun tarinan palaset loksahtavat, Lumiukosta tulee palkitseva trilleri.

Norjalaisen Jo Nesbøn romaanin vapaa tulkinta näyttää, miten valtioiden rajat ovat elokuvamaailmassa kaatuneet.

Kirjan oikeudet hankkinut Martin Scorsese on alkuteksteissä tuottajana. Murhiin erikoistunutta poliisia Harry Holea esittää brittiläinen Hollywood-tähti Michael Fassbender ja hänen työtoveriaan ruotsalainen Rebecca Ferguson.

Rooleissa on sekä kansainvälisiä isoja nimiä (amerikkalaiset J. K. Simmons ja Chloë Sevigny, ranskalainen Charlotte Gainsbourg) että pohjoismaisia osaajia, kuten tanskalainen David Dencik. Alfredson on ruotsalainen, tuotantoyhtiö brittiläinen ja rahoitus pitkälti Hollywoodista. Suomalaisia mukana ei ole.