Koodinimi Sunbeam
Oleg Gordijevski oli lännen tietolähde KGB:ssä.
Britanniaan 1980-luvulla loikanneen KGB-eversti Oleg Gordijevskin elämäkerta Vakooja ja petturi on vakoilukirjallisuuden ehdotonta aatelia. Ben Macintyren faktapohjainen tietokirja on hyytävämpi ja viihdyttävämpi kuin tavalliset agenttiromaanit.
Gordijevski opiskeli historiaa, maantiedettä ja taloustieteitä Moskovan arvostetussa kansainvälisten suhteiden instituutissa. Valmistumisen jälkeen hän pestautui isänsä ja veljensä esimerkin innoittamana KGB:hen.
Gordijevski oli nuoruudessaan isänmaallinen kommunisti. Usko neuvostojärjestelmään romahti Tšekkoslovakian miehityksen myötä, ja hän ryhtyi taistelemaan sitä vastaan sisältäpäin käännynnäisen kiivaudella.
Työskennellessään KGB:n edustajana Neuvostoliiton Kööpenhaminan-suurlähetystössä Gordijevski antoi läntisille tiedostelupalveluille vihjeitä aikeistaan. Britannian tiedustelupalvelu MI6 tarttui syöttiin. Gordijevskille annettiin koodinimi Sunbeam.
Seppo Tiitinen halusi kuulla Gordijevskin paosta vasta jälkeenpäin.
Vuonna 1982 Gordijevski sai siirron Lontoon-suurlähetystöön. Hän tapaili yhteyshenkilöitään Bayswaterissa MI6:n turvatalossa. Hänen tietojaan pidettiin arvokkaina, ja niitä toimitettiin säännöllisesti myös pääministeri Margaret Thatcherille sekä Yhdysvaltain presidentille Ronald Reaganille. Kumpikaan heistä ei tiennyt vakoojan henkilöllisyyttä, Thatcher tunsi hänet salanimellä ”herra Collins”.
Gordijevski valittiin vuonna 1985 KGB:n Lontoon-toimiston päälliköksi. Epäilyt Moskovassa alkoivat kasvaa, ja hänet kutsuttiin tekosyyn varjolla kotimaahan. Häntä kuulusteltiin, mutta päästettiin todisteiden puutteessa vapaalle jalalle.
Gordijevski tiesi paljastuneensa. Hän uskoi saavansa kuolemantuomion ja käynnisti pakosuunnitelman, operaatio Pimlicon, josta oli sovittu seitsemän vuotta aiemmin brittien kanssa.
Pakomatkan kuvaus on huikea jännityskertomus. Gordijevski salakuljetettiin uskomattomien vaiheiden jälkeen Fordin takakontissa Suomeen ja sitten Norjan kautta Lontooseen.
MI6 vihjasi operaatiosta etukäteen Supon päällikölle Seppo Tiitiselle. Hän pelkäsi Neuvostoliiton reaktioita ja halusi kuulla asiasta tarkemmin vasta jälkeenpäin.
Gordijevski oli kylmän sodan aikana brittitiedustelun tärkein agentti. Hän toimitti tietoja ideologisista syistä eikä pyytänyt palveluksistaan rahaa. Macintyren mukaan taustalla oli vakoiluromantiikaa, seikkailunhalua ja kapinointia KGB:ssä palvellutta isää kohtaan.
Nykyisin Gordijevski asuu uuden henkilöllisyyden turvin Britanniassa. Kirja perustuu suurelta osin hänen haastatteluihinsa. Macintyre tapasi hänet yli 20 kertaa. Nauhoja kertyi yli sata tuntia. Kirjaa varten on haastateltu myös kaikkia tapaukseen suoraan liittyneitä MI6:n upseereita, useita CIA:n työntekijöitä sekä entisiä KGB:n agentteja.
Macintyren mukaan Gordijevski vaikutti merkittävästi kylmän sodan kulkuun paljastamalla Neuvostoliiton vakoojaverkostoja. Muun muassa norjalaiset Gunvor Galtung Haavik ja Arne Treholt sekä ruotsalainen Stig Bergling jäivät kiinni hänen vihjeidensä perusteella.
Samalla Gordijevski tarjosi länsimaille näkymän Neuvostoliiton johdon ajatteluun. Hän sai Reaganin ja Thatcherin ymmärtämään, että neuvostojohto pelkäsi 1980-luvulla tosissaan Naton ydinasehyökkäystä.
Ben Macintyre on The Times -lehden toimittaja, joka on kirjoittanut useita vakoilun historiaan liittyviä kirjoja. Vakooja ja petturi voitti 2018 The Baillie Gifford -palkinnon vuoden parhaana tietokirjana.
Tämä oli ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä
Tilaa Suomen Kuvalehti ja hanki luettavaksi koko sisältö ja arkisto
Tilaa