Miltä paha näyttää?

Taliban-johtajien mustavalkoiset kuvat ovat kuin löydöksiä sadan vuoden takaa, kirjoittaa Hanna Weselius.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Hanna Weselius
Kirjoittaja on kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori.

Isontalon Antti ja Rannanjärvi istuvat vakavina kylki kyljessä paksut kahleet kaulassa. Julia Widgrénin otos 1800-luvun kuuluisimmista rikollisista on ehkä Suomen historian ikonisin valokuva.

Nykyään rikoksesta syytettyjä saa kuvata hetken ennen oikeuskäsittelyn alkamista. On tavallista, että epäillyt peittävät kasvonsa jollain, usein hupulla. Kun jutun käsittely alkaa, salissa ei enää saa kuvata. Media raportoi tapahtumista vain sanallisesti.

Toimittajien havainnoinneilla ja kuvailuilla on pitkä historia. Tulilahden kaksoismurhasta syytetyn Runar Holmströmin oikeudenkäynnistä Helsingin Sanomiin vuonna 1960 raportoinut Mauri Sariola kuvaili tarkkaan raskaat, lukitut kahleet ja sen, miten viileän hillitty syytetty oli, ”mutta toisaalta pieninkin hymynhäive hänen suupieltensä tienoilla oli mahdollisimman kaukana”.

Holmströmistä on julkaistu paljon materiaalia, muun muassa poliisin mugshot-pidätyskuvat. Uutiskuvissa hän istuu kahleissa oikeussaliksi muutetun kansakoulun penkillä ja solahtaa samaan kuvalliseen jatkumoon kuin Härmän häjyt.