Olipa kerran Lontoossa

1990-luvulla kohahduttaneen Stewart Homen suomentaminen jatkuu.

romaani
Teksti
Markus Ånäs

Kirjailija saattaa päästä pitkälle jo sillä, että hänellä on omintakeinen tyyli. Brittiläinen Stewart Home on tästä yksi esimerkki. Omaa tekstiään surutta plagioiva, toisteisuuteen luottava Home ilahdutti kirjallisia piirejä myös Suomessa 1990-luvun lopulla kirjoillaan, joiden kantava voima oli poliittinen ja populaarikulttuurinen paatos.

Pitkät monologit Home keskeytti irrallisilla seksikuvaelmilla – ihan vain pitääkseen lukijan mielenkiinnon yllä.

Rämeiden primitiivinen rytmi takoo edelleen myös kirjassa Yö ilman todistajia, mutta ilman tätä kuuluisaa lausetta. Sitä ei heruteta esiin edes viimeisillä riveillä, fanien epäonneksi, vaikka kirjan suomentaja onkin sama kuin pari vuosikymmentä sitten, Juha Ahokas. Onneksi sentään floiska jurmahtaa esiin pari kertaa.

Edellinen Home-suomennos on vuodelta 2002, ja siinä ajassa Home on uusiutunut liki kokonaan. Enää häntä ei voisi tekstinsä perusteella kuvata taideteorioista pökertyneeksi, ujohkoksi ”anarko-punikki-skinheadiksi”, sillä nyt antirasistiset vasemmistoskinit vilahtavat vain kerran tarinassa, joka keskittyy hippiajan svengaavaan Lontooseen 1960-luvulla. Politikointi ja poptaiteen analysointi ovat mukana, mutta eivät enää loputtomassa muodossa.