Ehjä sukutarina

Anni Kytömäki onnistui toistamiseen.

romaani
Teksti
Pauliina Eriksson
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Esikoisromaani Kultarinta oli arvostelumenestys. Anni Kytömäen toinen teos Kivitasku vakiinnuttaa kirjailijan paikan proosan taitajana. Se on yhden suvun, yhden paikan ja kadotetun rakkauden tarina.

Vuonna 1959 Mustasalmen rannalla elää tutkimusmatkoista haaveileva Helena. 1800-luvun puolivälin Venäjällä kumouksellinen Sergei joutuu pakkotyöhön louhokselle. Meidän ajassamme Veka välttää sairaalakäynnin karkaamalla sukumökille Louhurantaan. Kaikkia yhdistää halu paeta.

”Minä tulen aina lopulta surulliseksi”, Helena ajattelee soutaessaan kesäksi yksinäiseen saareen, jossa on piiloteltu jo kauan ennen häntä. Louhoksella Sergei rakentaa väylää vapauteen. Eräänä päivänä hänen elämäänsä pyrähtää pieni kivitaskuinen tyttö. Suvun tarina alkaa muodostua.

Kytömäki ei pelkää tarttua suuriin teemoihin. Tieteen saavutuksia kyseenalaistetaan Helenan kautta. Ne vertautuvat suvun kantaäidin taitamiin pakanallisiin loitsuihin. Luonto lävistää koko kerronnan. Kivistä ja kalliosta muodostuu pysyvyyden vertauskuva.