Arvailun varassa

Elizabeth Stroutin teos on enemmän kuin luulisi.

romaani
Teksti
Herman Raivio

Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton ei ole niin helppo tapaus kuin ensisilmäyksellä luulisi. Kirja etenee vetävästi, mutta tarkemmin katsottuna se käsittelee teemojaan – äidin ja tyttären suhdetta, köyhyyttä, yksinäisyyttä, kirjailijan ammattia – varsin epäkonventionaalisesti.

Vertaukset elegantin ihmiskuvauksen taituriin Alice Munroon eivät ole aivan aiheettomia, mutta Strout kirjoittaa ilmavammin. Kristiina Rikman suomentaa molempia kuin asuisi heidän päässään.

Kesä 1980-luvun puolivälissä. Lucy Barton viruu sairaalassa. Seuraksi tulee äiti, jota Lucy ei ole tavannut vuosiin. Viiden päivän ajan juoruillaan menneisyyden ihmisistä. Samalla vältellään puhumasta siitä mistä pitäisi puhua, kuten miksi vanhemmat läimäyttelivät lapsiaan tai miksi Lucy suljettiin joskus isän kuorma-autoon.

Tytär nauttii kuitenkin äidin läsnäolosta, koska janoaa epätoivoisesti tämän rakkautta. Asetelma on hyvin samanlainen kuin Marjo Niemen Kaikkien menetysten äidissä, vaikka tyylilaji on tyystin erilainen.