Pandemia-ajan mietteitä

Zadie Smith näkee koronan lisäksi henkisiä viruksia.

esseet
Teksti
Silvia Hosseini

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Kokoelma ajatelmia pandemiakesältä 2020 kuvaa arjen pikku tuokioita. Brittikirjailija Zadie Smith lenkkeilee, käy kynsistudiossa ja yrittää saada ajan kulumaan. Keskustelukumppanin sijaan katsotaan yllättäen omia kasvoja: videopuhelut tuovat vuorovaikutukseen ”surrealistisen uuden piirteen”, jossa omat tunnereaktiot sopeutetaan sen mukaan, miltä ne ”näyttävät esteettisesti”.

Kirja puntaroi myös yhteiskunnallisia aiheita, kuten taudin paljastamaa epätasa-arvoa. ”Yhteiskuntaluokka on etuoikeuksien muodostama kupla, se muovaa ja manipuloi ihmisen käsitystä todellisuudesta”, Smith kirjoittaa. Oivallus tuskin on kenellekään uusi. Luokka voi olla myös etuoikeuksien puutteen muodostama, mitä kirjailija ei huomioi – essee loppuu ennen kuin ehtii alkaakaan.

Smith on tietoinen teoksensa luonnosmaisuudesta, mikä näkyy jo nimessä. Se ei riitä oikeutukseksi keskeneräisyydelle. Jos sisältö koostuu mieleenjuolahduksista, pitäisi ainakin ilmaisun olla hiottua. Polveilevaksi tarkoitettu ajatusjuoni on poukkoilevaa, lauseet paikoin mykkyräisiä, ja silmään pistävät ”sen muotin – muotin, johon” -tyyppiset laiskan kirjoittajan maneerit. Suomennoksen tyylivalinnat eivät auta asiaa: ”antaa piut paut” ja ”kallistaa korvaansa” eivät istu näiden esseiden rekisteriin.

Onneksi kirjanen hieman syvenee edetessään, ja ilmaisukin kirkastuu. Kaunokirjallisesti nautittavimmat vinjetit havainnoivat sosioekonomisten erojen ilmenemistä New Yorkin ja Lontoon kaupunkikuvassa. Hyväosainen Smith tarkkailee kaupunkilaisia tunnistaen heidän vaikeutensa ja oman voimattomuutensa.

Viimeinen essee pohtii halveksuntaa viruksena: ”Brittiläiseen virusmuotoon sairastunut uskoo, että ihmiset on luotu hallittaviksi.” Yhdysvaltain virus puolestaan on afrikkalaisamerikkalaisiin kohdistuva rasismi. Esseen ansio on muistutuksessa epätasa-arvon pohjimmiltaan taloudellisesta perustasta, jonka ”fatalistinen, essentialistinen rotukeskustelu” häivyttää.

Aavistuksissa on hetkensä, mutta lukukokemus on epätyydyttävä. Toivoisin, että suomenkielisten lukijoiden nautittavaksi tuotaisiin Smithin kunnon esseitä, vaikkapa kokoelma Feel Free (2018).

Zadie Smith: Aavistuksia. Kuusi esseetä eristysajasta. Suom. Irmeli Ruuska. 80 s. WSOY, 2021.