Heimolaisia etsimässä

Esseemäinen kudelma on oudon pihalla väestön monimuotoisuudesta, Silvia Hosseini kirjoittaa.

tietokirja
Teksti
Silvia Hosseini

Hitaat hämäläiset, kierot savolaiset, jurot satakuntalaiset… Tietokirjassaan Ville-Juhani Sutinen sukeltaa suomalaisten heimojen historiaan maakuntamatkoilla. Teoksessa on runsaasti kiinnostavia esimerkkejä siitä, miten maakuntaidentiteettejä on tietoisesti tuotettu – ja jossain määrin tuotetaan yhä.

Sutinen kannustaa kriittiseen keskusteluun maakunnallisista myyteistä. Parhaimmillaan ansiokasta aatekritiikkiä väritetään vitsailulla: ”Satakuntalaiset eivät ole vieläkään löytäneet itseään  – eivätkä varsinkaan toisiaan.” Kirjan mukaan yhteistyö ei suju, koska on aina se riski, että ”kirves heilahtaa”.

Kahden tietokirjalajin yhdistäminen on kunnianhimoinen idea. Parhaimmillaan aihe ja matkakertomus muodostavat esseemäisen kudelman. Kieli on tarkoitukseen sopivan eloisaa.

Pahimmillaan matkakirjan rakenne tekee käsittelystä hajanaista. Matkalla Suomeen olisi hyötynyt reippaasta karsimisesta. Samoja asioita toistetaan eri lähteiden kautta, reportaasit ovat tavanomaisia, eikä tieto kirjailijasta nojaamassa kiveen Lallin tarinaa pohtiessaan tarjoa mitään olennaista sisältöä.