Ahdistava rooli

Emmi Vanhatapio näyttää kertojantaitonsa muttei koko potentiaaliaan, Silvia Hosseini kirjoittaa.

romaani
Teksti
Silvia Hosseini

Nimettömäksi jäävä nuori nainen rimpuilee parisuhteessaan ja elämässään. Hän halveksii ystävätärtään, joka täyttää kumppaninsa elämässä ”jotain naisenmuotoista kohtaa”, mutta esittää tyttöystävää itsekin. Rooli on ahdas, mutta ajatus erosta tuntuu ”kiihottavalta ja hirveältä, rotkon reunalla seisomiselta”.

Enni Vanhatapion toisinkoisromaanissa huomion kiinnittää tuskastuttavan tarkka kuvaus, joka luo etäännyttävää ja sulkeutunutta tunnelmaa. Melkein neuroottinen paikkojen ja henkilöiden kuvailu synnyttää vaikutelman, ettei minäkertoja pysty luomaan kunnollisia tunnesiteitä vaan katsoo kaikkea vieraantuneisuuden vallassa. Maailma kutistuu aina yhden tilanteen kokoiseksi.

Tyttöystävässä ulkopuolisuuden kokemus on voimakas ja suhde kehoon ankara. Ruumiista ”tihkuu lakkaamatta kaikkea inhottavaa”, ja rintalastan kohdalle ”repeää suuri musta reikä”. Päähenkilö purkaa ahdistustaan satuttamalla itseään. Tunteiden rajuus antaa olettaa, että taustalla olisi jotain toimimatonta parisuhdetta vakavampaa. Miespuolisten taustahahmojen epämiellyttävyys vihjaa seksuaalisen väkivallan aiheuttamaan traumaan, ja viittaukset eksistentiaaliseen kirjallisuuteen korostavat vieraantuneisuuden teemoja. Mitään psykologista tai filosofista selitystä vaikeilulle ei kuitenkaan anneta.

Romaani ei myöskään erittele, miksi normit vaikuttavat päähenkilöön niin voimakkaasti tai mistä rooliodotukset edes tulevat. Miksi hyvällä tyttöystävällä on oltava tahraton pellavapusero? Miksi lomalla pitäisi syödä pizzan sijaan mereneläviä, jos ei niistä tykkää?