Tiitinen vastaan ­Vladimirov

Mari Luukkonen selvittää Supon ja KGB:n suhteita kylmän sodan aikana.

tietokirja
Teksti
Teppo Tiilikainen

Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt poikkeuksellisen jännittyneet. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta, mutta tilanne oli kylmän sodan aikana varsin toisenlainen kuin nyt.

Suomi vakuutti ystävyyttään, väisteli, mielisteli ja nöyristeli ja joutui antamaan Moskovalle merkittävästi valtaa sisäpoliittisissa päätöksissä. Suomettuminen ulottui myös suojelupoliisiin, josta muodostui presidentti Urho Kekkosen kaudella selkeä presidentin poliisi.

Mari Luukkonen keskittyy väitöskirjassaan Supon päällikkönä 1978–1990 toimineen Seppo Tiitisen ja hänen vastapelurinsa, KGB:n residentin Viktor Vladimirovin välisiin suhteisiin. Vladimirov oli kokenut kehäkettu, ”kotiryssien” ehdoton ykkösmies. Hän pyrki luomaan kolmekymppiseen Tiitiseen tiiviin ja luottamuksellisen suhteen saadakseen suojelupoliisin kontrolliinsa. Hän ohjeisti Tiitistä ennen Neuvostoliiton matkoja ja pyrki vaikuttamaan tämän kautta Kekkoseen.

Tiitinen oli Kekkosen ulkopolitiikan kannattaja. Hän hyväksyi presidentin näkemyksen, jonka mukaan myös Supon tuli noudattaa virallista YYA-politiikkaa. Se tarkoitti erityistä huolellisuutta suhtautumisessa venäläisiin.