Piispa, joka ei tarvinnut Jumalaa
Risto Oikarisen romaanissa uskonnon merkitys syntyy siitä, mihin sitä käytetään.
Taistelevan ateismin suojeluspyhimys Richard Dawkins on kertonut tuntevansa mykistynyttä kunnioitusta universumin kauneuden ja suuruuden äärellä. Samanlaisia sisäisiä väristyksiä kokee Risto Oikarisen romaanin päähenkilö, naispuolinen Helsingin piispa.
Hän ei usko Jumalaan sen enempää kuin Dawkins: ”Todellinen mysteeri, avaruus, ei vaatinut uskoa. Riitti kun katsoi ylös tähtiin. Ne olivat vetäneet minua aina puoleensa.”
Jos romaanissa on päähenkilönä kirkollinen hahmo, hänet kuvataan usein uskonkriisin kourissa. Olenko hylännyt Jumalan vai onko Jumala hylännyt minut?
Piispasta tällainen hengellinen jaakobinpaini puuttuu, mikä on romaanille kunniaksi. Sielunpaimen ilman uskoa virittää kaikessa ristiriitaisuudessaan lukijan mielenkiinnon.
