Apokalypsin ­jälkeen

Välillä Asema 11 on ahdistava ja jopa groteski. Se on myös hauska ja lämmin, kirjoittaa Tero Alanko.

romaani
Teksti
Tero Alanko

Päähenkilö Kirsten Raymonde oli kahdeksanvuotias, kun maailma muuttui. 20 vuotta myöhemmin hänen kyynärvarteensa on tatuoitu: ”Selviäminen ei riitä.” Lause toistuu Kiertävän sinfoniaorkesterin hevoskärryn kyljessä. Se on peräisin Star Trek: Voyager -sarjasta. Kaikki seu­rueen jäsenet eivät pidä mottoa tarpeeksi syvällisenä.

Kiertävään sinfoniaorkesteriin kuuluu muusikoita ja näyttelijöitä. Orkesteri vaeltaa Michiganjärven ja Huronjärven rannoilla esittämässä klassista musiikkia ja Shakespearen näytelmiä sivilisaation romahdettua. ”Ihmiset haluavat parasta, mitä maailmalla on tarjota”, orkesteriin kuuluva Dieter toteaa.

Kanadalaisen Emily St. John Mandelin kirjassa taide antaa lohtua eloonjääneille. Shakes­peare on kirjailijalta tietoinen valinta. Myös ruton runtelemassa 1500-luvun Englannissa näyttelijät kiersivät maata, kun teatterit olivat kiinni.

Asema 11 -romaanissa ärhäkkä geor­giantauti on levinnyt Pohjois-Amerikkaan. Influenssaan on kuollut vähintään 99 prosenttia populaatiosta.