Uudet ­uhkakuvat

Kevään trilleritarjonta sisältää lupaavia debyyttejä ja sarjojen avausteoksia.

dekkari
Teksti
Markus Ånäs
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Dystopiaa ei ole saatu estettyä saksalaisen Zoë Beckin kirjassa. Minun silmäni näkevät sijoittuu muutaman vuosikymmenen päähän. Kontrolliyhteiskunta on täällä, tai ainakin Saksassa.

Qanonistien tiekarttaa muistuttava maailma on lääkeyhtiöiden ja epämääräisen valtaeliitin hallussa, eikä ilmastonmuutoksen ja pandemioiden kurittama kansa suuremmin protestoi. Mediaa kontrolloidaan, ja riippumaton journalismi toimii salassa yksityisten lahjoitusten voimin. Yksi näistä toimittajista on Liina Järvinen, joka on ihmisenä lääketieteellinen koe.

Suuri valtion­hallintoon ulottuva salaisuus löytää tiensä uutistoimistoon, eikä kukaan ole sen turvassa, paitsi suomalaiset.

Järvinen päätyy sukunsa kotimaahan Tampereelle. Natsihallintoa muistuttava saksalainen komento ei ulotu pohjoisen vapaaseen valtioon.